Pelicans lauantaina SaiPan vieraana | SaiPa

Pelicans lauantaina SaiPan vieraana

Liiga jatkuu SaiPan osalta lauantaina kotiottelulla Lahden Pelicansia vastaan. Ottelu pelataan tyhjille katsomoille. Pelicans ottelu on SaiPalle tämän viikon ainoa liigakamppailu.


SaiPa aloittaa uuden vuoden 2021 kahden ottelun voittoputkessa. Ennen vuodenvaihdetta SaiPa otti kaksi vierasvoittoa, HPK kaatui Hämeenlinnassa maalein 1-4 ja KalPa Kuopiossa lukemin 2-3. Viidestä edellisestä ottelustaan SaiPa on voittanut kolme. Seitsemän ottelun tarkastelujaksolla keltamustat ovat voittaneet viidesti.

Sarjataulukossa SaiPa löytyy tällä hetkellä sijalta yksitoista. Pelattuja otteluja joukkueella on 22 ja niistä kerättynä 27 pistettä.

Joukkueen parhaana pistemiehenä jatkaa Tomas Zaborsky tehopistein 7+9=16. SaiPan sisäisen pistepörssin muut kärkinimet ovat Jarno Koskiranta (3+8), Jaakko Lantta (5+4), Veikko Loimaranta (2+7) ja Elmeri Kaksonen (6+2). Puolustajien paras pistemies on Joel Olkkonen (2+3).

Joukkueen terveystilanne on hyvä. SaiPa pääsee aloittamaan uuden vuoden tyhjentyneellä sairasosastolla. Kokoonpanosta on sivussa ainoastaan jo kautensa syksyllä loukkaantumiseen päättänyt puolustaja Jimi Jalonen.

Lauantain vierasjoukkue Pelicans aloittaa vuoden 2021 huippuvireisenä. Joukkue on voittanut viidestä edellisestä ottelustaan neljä, ja on Liigan kymmenen ottelun kuntopuntarissa toisena. Edellisessä pelaamassaan ottelussa 30.12. Pelicans kaatoi Tampereella sarjaa johtaneen Ilveksen voittolaukauskilpailun jälkeen lukemin 2-3. Ennen lauantaista Lappeenrannan ottelua Pelicans pelaa perjantaina Hämeenlinnassa HPK:ta vastaan.

Sarjataulukossa Pelicans on kolmantena. Pelattuja otteluja lahtelaisilla on 21 ja pisteitä koossa 39. Matkaa kärjessä oleviin Lukkoon ja Ilvekseen on kuusi pistettä.

Pelicansin kultaista kypärää kantaa Ryan Lasch tehoin 5+20=25. Seuraavina tulevat Hannes Björninen (7+9), Iikka Kangasniemi (5+11), Rudolf Cerveny (7+6) ja Oskari Laaksonen (4+8).

Pelicansia vahvistaneet lainapelaajat Jesse Ylönen ja Oskari Laaksonen pelasivat tällä viikolla takaisin NHL-seuroihinsa, Laaksonen Buffaloon ja Ylönen Montrealiin. Kolmas lainapelaaja Otto Somppi jatkaa ainakin toistaiseksi Pelicansin riveissä.

SaiPa ja Pelicans ovat tällä kaudella kohdanneet kerran. Marraskuussa Lahdessa pelattu ottelu päättyi Pelicansin niukkaan 1-0 kotivoittoon.

Pelicans ottelun jälkeen SaiPa pelaa seuraavan kerran vasta 20.1., kun Tampereen Tapparaa saapuu Kisapuistoon SaiPan vieraaksi.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 38 7 15 204 114 6 127 2,12
2. HIFK 50 26 11 13 153 113 7 96 1,92
3. TPS 59 27 18 14 165 140 7 106 1,80
4. Tappara 59 26 13 20 171 151 8 99 1,68
5. KalPa 58 25 15 18 152 125 7 97 1,67
6. Pelicans 58 25 12 21 169 147 10 97 1,67
7. Kärpät 58 25 12 21 143 134 10 97 1,67
8. Ilves 53 25 10 18 161 142 3 88 1,66
9. KooKoo 55 25 11 19 165 125 5 91 1,65
10. Sport 54 19 12 23 123 140 6 75 1,39
11. HPK 57 16 19 22 143 172 6 73 1,28
12. Ässät 58 15 15 28 150 193 6 66 1,14
13. SaiPa 53 13 9 31 95 147 3 51 0,96
14. Jukurit 57 13 10 34 120 199 5 54 0,95
15. JYP 59 13 12 34 139 211 4 55 0,93