26.04.2026 15:00
Maanantaina vain voitto kelpaa
SaiPan ja KooKoon välienselvittely Liigan välierissä jatkuu maanantaina Lappeenrannan Kisapuistossa. KooKoo johtaa sarjaa otteluvoitoin 3-2, joten tappioon SaiPalla ei ole enää varaa.
Kaakon välieräsarja on tarjonnut viihdettä kiekkokansalle. KooKoo otti sarjassa jo 2-0 johdon, mutta SaiPa kampesi tiistain ja perjantain ottelut voittamalla sarjan tasoihin. Lauantaina Kouvolassa KooKoo palasi voittokantaan ja otti sarjassa johdon takaisin itselleen. KooKoo tarvitsee nyt finaaleihin päästäkseen enää yhden voiton, kun taas SaiPan pitää voittaa kahdesti toistaakseen viime kevään tempun. Hävitä SaiPa ei enää saa tai silloin kohtalona on pronssiottelu.
Maalivahdit ovat nousseet isoon rooliin viimeisessä kahdessa ottelussa. Kari Piiroinen torjui nollapelin sarjan neljännessä ottelussa, kun taas Eetu Randelin nollasi SaiPan viidennessä ottelussa. Molemmille maalivahdeille nollapelit olivat playoffs-otteluissa uran kolmannet. Sarjan ensimmäisessä kolmessa ottelussa maaleja mätettiin urakalla, yhteensä 20. Nähtäväksi jää, millainen sarjan kuudennesta pelistä muodostuu. Laittaako jompikumpi maalivahti luukut kiinni edellisten otteluiden tapaan vai nähdäänkö paluu maalijuhlaan?
Maanantain kiekkojännäri on lähes loppuunmyyty. Viimeiset paikat myydään osoitteessa saipa.fi/liput.
6. välierä
SaiPa - KooKoo MA 27.4. klo 18.30
Playoffs-tilastot
Sarjan aiemmat ottelut
17.4. KooKoo - SaiPa 4-2
18.4. SaiPa - KooKoo 3-5
21.4. KooKoo - SaiPa 2-4
24.4. SaiPa - KooKoo 3-0
25.4. KooKoo - SaiPa 4-0
KooKoo parhaat pistemiehet
Veeti Miettinen (10 ottelua) 6+5=11
Vilmos Gallo (10) 3+8=11
Miska Siikonen (10) 3+7=10
SaiPa parhaat pistemiehet
Antti Kalapudas (12 ottelua) 2+12=14
Otto Kivenmäki (12) 3+8=11
Henri Nikkanen (12) 6+3=9
KooKoo maalivahtien tilastot
Eetu Randelin (10 ottelua) T% 93,75 / PMK 1,47
Juha Jatkola (1) T% 92,86 / PMK 1,66
SaiPa maalivahtien tilastot
Kari Piiroinen (7 ottelua) T% 92,40 / PMK 2,05
Tomi Karhunen (6) T% 89,02 / PMK 2,91
KooKoo ylivoima / alivoima
24,14 % / 89,29 %
SaiPa ylivoima / alivoima
27,27 % / 85,71 %