Lauantai-illan huumaa Kisapuistossa - SaiPa ja JYP vastakkain | SaiPa

Lauantai-illan huumaa Kisapuistossa - SaiPa ja JYP vastakkain

Lappeenrannan Kisapuistossa on luvassa sähäkkä kiekkoilta, kun SaiPa isännöi JYPiä lauantaina. Kotijoukkue lähtee otteluun tavoitteenaan palata takaisin voittokantaan Espoon pettymyksen jälkeen, kun taas JYP hakee elintärkeitä pisteitä pudotuspelipaikan metsästyksessä. Kisapuistossa tunnelma on taattu, sillä istumapaikat on myyty loppuun jo hyvissä ajoin, ja vain muutamia satoja seisomapaikkalippuja on enää saatavilla.

SaiPa kärsi ensimmäisen tappionsa maaottelutauon ja kuuden ottelun voittoputken jälkeen, kun se kaatui keskiviikkona Espoossa lukemin 3–0. Joukkue hallitsi suurilta osin ottelun tapahtumia, mutta Kiekko-Espoon maalivahti Petteri Rimpinen pysäytti lappeenrantalaisten kaikki yritykset varmalla torjuntatyöskentelyllään jo toisen kerran tällä kaudella. SaiPan hyökkäys hakeekin nyt tehokkuutta takaisin, ja kotiyleisön edessä sillä on oiva tilaisuus palata maalien makuun.

JYP sen sijaan sai keskiviikkona katkaistua kolmen ottelun tappioputkensa, kun se voitti HPK:n kotikaukalossaan voittolaukauksilla. Jyväskyläläiset taistelevat edelleen tiukasti pääsystä pudotuspeleihin ja ovat tällä hetkellä sarjataulukon 13. sijalla, neljä pistettä viimeisessä pudotuspelipaikassa kiinni olevan Vaasan Sportin perässä. Näin ollen JYPillä on lauantai-illassa paljon pelissä, mikä lupaa tiukkaa vääntöä Kisapuiston illassa.

SaiPa ja JYP ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti lokakuussa, ja SaiPa voitti molemmat ottelut. Kaksi jäljellä olevaa runkosarjan keskinäistä ottelua pelataan helmikuussa.

SaiPalla on otteluun lepoetu, sillä JYP pelaa vielä ystävänpäivänä kotonaan Pelicansia vastaan. JYPissä on nähty pientä pelaajaliikennettä siirtorajan kynnyksellä. Se tiedotti Miks Tumanovsin siirtyvän kauden loppuun asti kestävällä lainasopimuksella Mestiksen TuToon. Lisäksi KeuPassa lainalla olleet sopimuspelaajat palaavat JYPin joukkueeseen loppukaudeksi.

Perjantaina julkaistiin jatkosopimus Antti Kalaputaan kanssa, ja lauantaina hän pelaa uransa 500. Liigan runkosarjaottelunsa. Lämpimät onnittelut, Antti!

Ottelu pelataan Kummin kaa -teemalla, luvassa myös bändiesityksiä ja ennen kiekon putoamista jäähän yleisö pääsee virittäytymään tunnelmaan We Will Rock You -yhteislaulun merkeissä. Luvassa on siis kiekkoa ja viihdettä parhaimmillaan – kumpi vie illan huuman nimiinsä?

SAIPA - JYP LA 15.2. klo 17.00.

Liput edullisimmin ennakkoon: lippu.fi/saipa


Tilastoennakko

JYPin viisi viimeistä ottelua

12.2. JYP - HPK 2-1 VL
1.2. KalPa - JYP 8-1
31.1. JYP - KalPa 0-3
28.1. Ilves - JYP 6-3
25.1. JYP - HIFK 4-3 JA

SaiPan viisi viimeistä ottelua

12.2. K-Espoo - SaiPa 3-0
1.2. Ässät - SaiPa 2-3 JA
31.1. SaiPa - TPS 5-2
24.1. SaiPa - Kärpät 6-3
22.1. Sport - SaiPa 3-4

Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset

19.10. SaiPa - JYP 7-6 JA
22.10. JYP - SaiPa 2-4

JYPin parhaat pistemiehet

Teemu Eronen (46 ottelua) 9+23=32
Nathan Schnarr (34) 16+14=30
Jere Lassila (46) 8+22=30

SaiPan parhaat pistemiehet

Ville Petman (47 ottelua) 17+26=43
Otto Kivenmäki (47) 12+27=39
Antti Kalapudas (42) 21+17=38

JYPin maalivahtien tilastot

Oskari Salminen (28 ottelua) T% 89,60 / PMK 2,75
Eriks Vitols (13) T% 87,15 / PMK 3,57

SaiPan maalivahtien tilastot

Michael Hutchinson (18 ottelua) T% 89,70 / PMK 2,75
Kari Piiroinen (15) T% 90,59 / PMK 2,20

JYP ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)

24,16 % (5.) / 76,92 % (9.)

SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)

18,60 % (15.) / 82,88 % (1.)

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82