Länsirannikon kiertue jatkuu Porissa

Torstaina kaksi pistettä Rauman Lukolta napannut SaiPa matkusti 50 kilometriä pohjoiseen ja kohtaa lauantaina Porin Ässät.

SaiPan länsirannikon matka jatkuu lauantaina, kun joukkue kohtaa Porin Ässät. Perjantain Porissa harjoitellen viettänyt joukkue hukkasi torstaina Lukkoa vastaan avauserän 0-3 johdon, mutta taisteli itsensä 5-4 voittoon voittomaalikilpailussa, jonka ratkaisijana toimi Ahti Oksanen. Joukkueen mukana länteen matkustanut Santeri Virtanen oli perjantaisissa harjoituksissa mukana ja on täten valmennuksen käytettävissä illan ottelussa.

Torstaisella voitollaan joukkue katkaisi kolmen ottelun tappioputken ja nousi kymmenenneltä sijalta kaksi pykälää sarjataulukossa ohi Tampereen Ilveksen ja Vaasan Sportin.

Lauantainen vastustaja Porin Ässät löytyy sarjataulukon viimeiseltä sijalta 34:llä sarjapisteellä. Porilaiset ovat ennen lauantaista ottelua neljän ottelun tappioputkessa, kun tappiot ovat tulleet paikallisvastustaja Lukolle, JYPille, HPK:lle sekä Lahden Pelicansille. Viimeisestä kymmenestä ottelustaan Ässät on voittanut neljä ja niistä tapaninpäivänä tullut voitto TPS:stä tuli voittomaalikilpailussa.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kahdesti aiemmin kummankin joukkueen napattua kotivoiton. Syyskuun loppupuolella Ässät vieraili Lappeenrannassa ja tuolloin SaiPa oli parempi maalein 4-1. Joulukuun alussa SaiPa vieraili ensimmäistä kertaa Porissa ja Ässät nappasivat kolme sarjapistettä maalein 2-1.

Pääsarjahistoriansa aikana SaiPa on kohdannut Ässät kaikkiaan 140 kertaa. SaiPa on voittanut näistä kohtaamisista 62 ja Ässät 70. Isomäki Areenasta on muodostunut hankala paikka SaiPalle, sillä runkosarjassa joukkue on onnistunut voittamaan viimeisestä kymmenestä vierailustaan vain kolme. Edellinen voitto Porista onkin tullut lokakuussa 2017, kun SaiPa kaatoi Ässät jatkoajalla 2-3 Elmeri Kaksosen iskettyä ratkaisun.

Liekö jonkinsortin porilaista magiikkaa, mutta SaiPan ylivoima ei ole myöskään toiminut Porissa. Viimeisen kymmenen vierailun aikana SaiPa on päässyt 34 kertaa ylivoimalle ja onnistunut maalinteossa vain kolmesti prosentin ollessa 8,82%. Kun samaa tarkistellaan 20 edellisen vierailun ajalta on SaiPa iskenyt ylivoimalla 12 maalia 72:sta yrityksestä. Ylivoimaprosentti on tuolloin 16,67%.

Alivoimallakaan SaiPa ei ole pärjännyt Porissa, sillä sen verkkoon on tehty viimeisen kymmenen vierailun aikana ylivoimalla kahdeksan maalia. Kaikkiaan Ässät ovat päässeet ylivoimalle 34 kertaa viimeisen kymmenen Porissa pelatun ottelun aikana ja ovat täten onnistuneet ylivoimalla 23,53%:n tehokkuudella.

Ässien tehokkain pelaaja on tällä kaudella ollut laitahyökkääjä Sakari Salminen, joka tiistaina siirtyi Helsingin IFK:n riveihin. 31 tehopistettä tällä kaudella iskeneen Salmisen poistuttua joukkueesta tehokkaimman pelaajan tittelin saa hyökkääjä Jarno Kärki, joka on kerännyt 37:ssä ottelussa tehot 16+12=28.

Ässien maalinsuulla Andreas Bernard pelaa suurimman osan otteluista. Neljättä kauttaan porilaisten maalinsuulla pelaava Bernard on tällä kaudella pelannut 29 ottelua, joista italialainen on napannut seitsemän voittoa. Tilille on karttunut tältä kaudelta myös yksi nollapeli. Bernard on pelaamissaan otteluissa pysäyttänyt kiekot 90,54% varmuudella ja päästänyt 2,65 maalia ottelua kohden.

Ottelu Porissa alkaa lauantaina kello 17.00.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Kärpät 41 26 7 8 135 61 6 91 2,22
2. Tappara 41 21 8 12 121 106 3 74 1,80
3. TPS 41 20 8 13 109 100 3 71 1,73
4. Pelicans 41 20 8 13 119 93 2 70 1,71
5. HPK 41 16 10 15 109 97 6 64 1,56
6. HIFK 42 15 13 14 123 120 6 64 1,52
7. Lukko 41 17 9 15 112 116 3 63 1,54
8. Ilves 41 16 9 16 116 119 4 61 1,49
9. Sport 41 11 16 14 130 138 10 59 1,44
10. SaiPa 41 14 10 17 105 116 6 58 1,41
11. JYP 40 11 13 16 99 100 7 53 1,33
12. KalPa 39 13 9 17 94 117 4 52 1,33
13. Jukurit 41 11 12 18 102 118 5 50 1,22
14. KooKoo 41 13 6 22 104 136 4 49 1,20
15. Ässät 40 8 10 22 78 119 5 39 0,98