Kuopiossa vastassa sarjan paras kotijoukkue | SaiPa

Kuopiossa vastassa sarjan paras kotijoukkue

SaiPa ja KalPa kohtaavat toisen kerran tällä kaudella. Pisteiden nipistäminen sarjan parhaan kotijoukkueen kotiluolasta on urakan takana.

KalPa ja SaiPa ovat kohdanneet kertaalleen tällä kaudella. Kisapuistossa pelatussa kamppailussa SaiPa oli hankkiutunut jo kahden maalin karkumatkalle, mutta kuopiolaiset rynnivät kalkkiviivoilla tasoihin ja voittolaukauskilpailussa voittoon.

Aloitetaan positiivisilla uutisilla. Vaikka pelin sisällä SaiPan pelaaminen on heittelehtinyt laidasta laitaan alkaa pikkuhiljaa näyttää siltä, että puolustuspelaamiseen on löydetty jonkinlainen järki. Vaikka vastustaja onkin saanut pidempiä painostusjaksoja SaiPan aluelle on suurelta paniikilta vältytty.

Kaikkina AikoinaO
VT
HMaalit
Vs. KalPa82341632245-234



Helsingin IFK:ta vastaan joukkueen hyökkäystehot katosivat täydellisesti. Oma syynsä oli varmasti uransa ensimmäisen nollapelin Liigassa pelaannella Kevin Lankisella, mutta jokaista hukattua paikkaa ei maalivahdin hyvyyden piikkiin voi laittaa.

Kuvainnollisesti sanottuna kiipeilyvälineet ovat tarpeen Kuopiossa, sillä vastassa on iso vuori, jonka huipulle päästäkseen täytyy laittaa kaikki likoon. KalPa on vastustajana yksi kovimmista, etenkin jos asiaa peilaa edellisiin joukkueiden otteluihin. Päävalmentaja Pekka Virran alaisuudessa KalPa on hävinnyt edellisen kerran varsinaisella peliajalla yli kuukausi sitten ja viimeisestä kymmenestä ottelustaankin vain yhden.

Mistään loukkaantumissumasta ei voida kuopiolaisten osalta puhua. Joukkueen sairastupaa miehittävät tällä hetkellä maalivahti Eero Kilpeläinen, joka on sivussa joulutaukoon asti ja hyökkääjä Sami Mutanen. Ville-Vesa Vainiolan kausi päättyi loukkaantumisen myötä jokin aika sitten.

JoukkueSij.
V-T-JV-JTMaalitYV%AV%
SaiPa12.8-12-1-460-7513,68%
80,39%
KalPa2.13-3-4-470-5019,42%82,35%



Kilpeläistä paikkaamaan KalPa hankki riveihinsä Niko Hovisen. Vainiolan loukkaantumiseen puolestaan KalPa reagoi hankkimalla try-outin kautta riveihinsä Matias Myttysen. Myttynen onkin osoittautunut täsmähankinnaksi, sillä mies on takonut marraskuun kahdeksassa ottelussa huimat kymmenen tehopistettä. Joukkueen sisäistä pistepörssiä kuitenkin johtaa SaiPa-kasvatti Jesse Mankinen 21:llä tehopisteellä.