Kolmen ottelun viikko käyntiin tiistaina opiskelijapelissä | SaiPa

Kolmen ottelun viikko käyntiin tiistaina Kisapuiston opiskelijapelissä

SaiPa ja Pelicans kohtaavat toistamiseen tällä kaudella Ensimmäisessä kohtaamisessa SaiPa haki Lahdesta kaksi pistettä voittomaalikilpailusta.

Rauhallinen yhden ottelun viikko vaihtuu taas tiiviimpään kolmeen peliin, kun SaiPa kohtaa ensin tiistaina Pelicansin Kisapuistossa ja viikonloppuna Sportin ja Ässät vieraissa. Viime viikon ainokaisessa SaiPa otti Rauman vierailultaan arvokkaat kaksi pistettä. Avausminuutilla tehty Antoine Morandin osuma meinasi huiman puolustustaistelun myötä riittää kolmeen pisteeseen, mutta Lukko onnistui ohittamaan upean ottelun pelanneen Henri Kiviahon ensimmäisen ja ainoan kerran vajaat kaksi minuuttia ennen loppua. Morand ja Kiviaho kuitenkin varmistivat SaiPalle kaksi pistettä voittomaalikilpailussa.

Lahden Pelicans on vaikean alkukauden jälkeen päässyt voittojen kantaan kiinni. Sillä on viidestä viimeisestä ottelusta neljä kolmen pisteen voittoa ja se onkin noussut jo Playoffs-viivan päälle kymmenenneksi. Viimeeksi lauantaina se voitti HIFK:n kotonaan lukemin 5-3.

Joukkueet ovat kohdanneet tällä kaudella kerran. Marraskuun alussa pelatussa ottelussa sankariksi nousi SaiPan oma kasvatti Janne Naukkarinen, joka tasoitti pelin loppuhetkillä ja ratkaisi SaiPalle kaksi vieraspistettä voittomaalikilpailusta lukemin 4-5.

SaiPa lähtee viikkoon sarjataulukon viimeiseltä sijalta. Sillä on kerättynä 17 pistettä pelaamistaan 22 ottelusta. SaiPan edellä sarjataulukossa olevalla HPK:lla on 28 pistettä, mutta kolme ottelua enemmän pelattuna. Playoffs-viivan päällä Peliacnsilla on 33 pistettä, kun otteluita on pelattuna 24.

SaiPassa parhaan pistemiehen symbolia, Veikkauksen kultaista kypärää kantaa erinomaisessa vireessä oleva Antoine Morand. Morand on kerännyt 22 pelaamassaan ottelussa 8+11=19 tehopistettä. Hän johtaa myös syöttöpörssiä yhdessä Valtteri Lipiäisen kanssa. SaiPan maalipörssin kärjessä on Antti Kalapudas yhdeksällä osumallaan. Maalivahdeista Kari Piiroisella on pelattuna 13 ottelua. Hänen torjuntaprosenttinsa on 86,25 % ja päästettyjen maalien keskiarvo ottelua kohti 3.24. SaiPaan marraskuussa saapunut Henri Kiviaho on pelannut kolmessa ottelussa ja hänen lukemansa ovat 85,26 % ja 4,57.

SaiPan ylivoima on ollut sarjan 11. tehokkainta. Se on tehnyt 12 ylivoimamaalia ja onnistumisprosentti on 18,75. Eniten ylivoimaosumia on Valtteri Ojantakasella, jonka tykki on puhunut miesylivoimalla neljä kertaa. SaiPan alivoimaprosentti on Liigan heikoin. Se on päästänyt 30 maalia ollessaan alivoimalla ja tappoprosentti on 65,52 %.

Joukkueen loukkaantumistilanne on seuraava:

Puolustaja Karri Aho sivussa noin 2 kuukautta.
Puolustaja Henri Hietala sivussa noin 3–4 viikkoa.
Puolustaja Aleksi Anttalainen sivussa, tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan.
Hyökkääjä Jonne Tammela sivussa, paluuaikataulua pelaavaan kokoonpanoon ei toistaiseksi ole mahdollista ennustaa tarkemmin.

Pelicans

Lahtelaiset ovat marraskuun kuudesta ottelustaan voittaneet neljä varsinaisella peliajalla (JYP, Ässät, HPK ja HIFK) ja hävinnyt vain kerran suoraan (KooKoo 0-4) ja kerran voittamaalikilpailussa (SaiPa 4-5)

Pelicansin pistepörssin kärjessä on yhdysvaltalainen tähtipelaaja Ryan Lasch, joka on tehnyt häkellyttävät tehot 0+20. Lasch on liigahistorian toinen pelaaja, joka on kerännyt 20 tehopistettä ilman tehtyjä maaleja, hän jakaa tällä hetkellä ennätyksen Tommi Tikan kanssa. Joukkueen maalipörssin kärjessä on ruotsalaishyökkääjä Patrik Carlsson yhdeksällä osumallaan. Viime aikoina torjuntavastuun on kantanut Jussi Olkinuora, joka on pelannut marraskuussa yhtä vaille kaikki Pelicansin ottelut. Kauden aikana Olkinuoralle on kertynyt 16 ottelua torjuntaprosentin ollessa 89,87 % ja päästettyjen maalien keskiarvon 2,47. Jasper Patrikaisella pelejä on kahdeksan lukemilla 86,32 % ja 3,27.

Pelicansin ylivoima on ollut koko Liigan mittapuulla sarjan tehottominta. Se on tehnyt ainoastaan yhdeksän ylivoimamaalia onnistumisprosentin ollessa 12.33. Eniten ylivoimaosumia, neljä, on Patrik Carlssonilla. Pelicansin alivoima on sarjan kymmenenneksi tappavinta alivoimaprosentilla 76,56.

Opiskelijapeli

Ottelu on teemaltaan opiskelijapeli: Illan ottelutapahtumaan on kutsuttu opiskelijoita LUT Yliopistovierailun yhteydessä, joka toteutettiin ma 13.11. yhteistyössä opiskelijajärjestö LTKY:n kanssa. Voimassa olevaa opiskelijakorttia näyttämällä tuntuvia alennuksia hallin juomatuotteista illan aikana!

Lappeenrannan kaupungin joukkoliikenne kuljettaa Kisapuistoon myös Yliopistolta saakka. Katso lisää aikatauluista

Opiskelijahintaiset sisäänpääsyliput alk. 10 €.

Normaalihintainen lippu seisomakatsomoon alk. 15 €
lippu.fi/saipa

Karjala Cornerissa klo 18 ennakkovieraana SaiPan entinen maalivahtivalmetaja Markku Innanen, joka palkittiin Suomen Jääkiekkomuseon Yrjö Salmisen Elämäntyöpalkinnolla.


Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Ilves 56 30 13 13 183 140 6 109 1,95
2. Tappara 54 29 13 12 182 133 8 108 2,00
3. Pelicans 55 27 12 16 161 141 4 97 1,76
4. Kärpät 55 25 14 16 160 137 8 97 1,76
5. Jukurit 55 28 8 19 181 138 2 94 1,71
6. HIFK 54 23 17 14 166 127 7 93 1,72
7. Lukko 54 21 14 19 141 140 9 86 1,59
8. KalPa 54 23 10 21 154 143 5 84 1,56
9. TPS 56 16 18 22 144 153 13 79 1,41
10. KooKoo 56 16 17 23 164 162 11 76 1,36
11. Ässät 55 17 17 21 125 132 7 75 1,36
12. Sport 55 18 14 23 141 159 5 73 1,33
13. JYP 54 16 13 25 142 175 6 67 1,24
14. HPK 54 14 9 31 100 161 4 55 1,02
15. SaiPa 55 4 19 32 115 218 9 40 0,73