Kolmen ottelun viikko käyntiin Lahdesta | SaiPa

Kolmen ottelun viikko käyntiin Lahdesta

SaiPa matkaa keskiviikkona Lahteen kohtaamaan Pelicansin, joka on koko syyskauden kamppaillut tuloskuntonsa kanssa.

SaiPa saalisti viime viikon kolmesta ottelusta yhteensä neljä pistettä. Ennätyksellinen 14 ottelun voittoputki katkesi maanantaina jatkoajalla Ilvestä vastaan, ja keskiviikkona päättyi myös 15 ottelun pisteputki Kärppien vieraana lukemin 3–2. Lauantaina SaiPa kuitenkin palasi näyttävästi voittokantaan kaatamalla Ässät lähes täpötäyden Kisapuiston edessä selvin 6–1-numeroin.

Ennen joulutaukoa SaiPalla on edessään kiireinen viikko: keskiviikkona joukkue kohtaa Lahdessa Pelicansin, ja viikonloppuna vuorossa ovat back-to-back -ottelut Tapparaa vastaan, ensin perjantaina kotona ja lauantaina Tampereella.

SaiPan tuore keskushyökkääjä hankinta Henri Nikkanen on liittynyt joukkueeseen ja valmennuksen käytettävissä keskiviikkona.

Pelicansin leirissä kuohuu vaikean jakson keskellä. Lahtelaiset ovat voittaneet edellisestä kymmenestä ottelustaan vain yhden varsinaisella peliajalla ja löytyvät kuntopuntarin hänniltä. Viime viikolla Pelicans haki jatkoaikavoiton Tapparasta, mutta taipui Ässille ja HPK:lle. Sarjataulukossa Pelicans on toiseksi viimeisenä, kerättyään 35 pistettä 30 ottelusta.

Maanantaina Pelicans julkaisi videon, jossa päävalmentaja Juhamatti Yli-Junnila ja kapteeni Miika Roine lupasivat muutosta joukkueen otteisiin – ja sen odotetaan näkyvän jo keskiviikkona SaiPaa vastaan. SaiPaa odottaakin Lahdessa taisteleva ja kaikkensa antava kotijoukkue.

Pelicansin kokoonpanossa on nähty viime aikoina muutoksia. Joukkueeseen on liittynyt paluumuuttajana maalivahti Patrik Bartošák, joka tuo kokemusta ja väriä turkoosipaitoihin. Myös ruotsalaispuolustaja Hampus Falk vahvistaa joukkuetta tuoreella 1+1 vuoden sopimuksellaan. Pelicans tiedotti tiistaina, että puolustaja Libor Zábranský jatkaa uraansa uusien haasteiden parissa ja jättää seuran.

Loukkaantumiset ovat myös verottaneet lahtelaisten rivejä. Sivussa ovat Michal Jordan (päivä kerrallaan), Jonas Enlund (tutkimukset kesken), Patrik Carlsson (toistaiseksi) ja Niklas Virtanen, jonka kausi on ohi.

Tilastoennakko

Pelicans viisi viimeistä ottelua

14.12. Pelicans - HPK 2-3

13.12. Ässät - Pelicans 2-0

10.12. Tappara - Pelicans 2-3 VL

7.12. Pelicans - KalPa 2-1 JA

26.11. Kärpät - Pelicans 5-4


SaiPa viisi viimeistä ottelua

14.12. SaiPa - Ässät 6-1

11.12. Kärpät - SaiPa 3-2

9.12 Ilves - SaiPa 2-1 JA

7.12. KooKoo - SaiPa 1-4

5.12 HPK - SaiPa 1-5


Kohtaamiset tällä kaudella

25.10. SaiPa - Pelicans 3-1

Pelicansin parhaat pistemiehet

Ryan Lasch (26 ottelua) 5+23=28
Lars Bryggman (24) 14+9=23
Lubos Horky (30) 10+11=21

SaiPan parhaat pistemiehet

Ville Petman (30 ottelua) 13+17=30
Otto Kivenmäki (31) 11+17=28
Antti Kalapudas (28) 15+11=26

Pelicansin maalivahtien tilastot

Olof Lindbom (18 ottelua) T% 89,64 / PMK 2,9
Patrik Bartosak (3) T% 92,41 / PMK 1,95
Jasper Patrikainen (9) T% 88,58 / PMK 2,77

SaiPan maalivahtien tilastot

Kari Piiroinen (10 ottelua) T% 92,24 / PMK 1,91
Michael Hutchinson (6 ottelua) T% 91,10 / PMK 2,15

Pelicans ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)

20,87 % (10.) / 77,23 % (10.)

SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)

16,81 % (14.) / 87,23 % (1.)

sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82