KalPa saapuu keskiviikkona Kisapuistoon | SaiPa

KalPa saapuu keskiviikkona Kisapuistoon

SaiPan kahden kotiottelun peliviikossa ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkona, kun KalPa saapuu Kisapuistoon. Joukkueet kohtaavat neljännen kerran tällä kaudella.



SaiPa saa viikon ensimmäiseen otteluun vieraakseen KalPan. Sarjataulukossa viidennellä sijalla oleva KalPa saapuu Lappeenrantaan keskiviikkona.

SaiPan edellisviikkoon sisältyi kolme ottelua. Viikon ensimmäisestä ottelusta pisteet 3-4 lopputuloksella vei Ässät, perjantaina SaiPa katkaisi tappioputken voittamalla TPS:n vieraissa 3-4 lukemin ja lauantaina sarjakärki Lukko voitti SaiPan niukasti 1-0 lukemin. KalPan edellinen otteluviikko sisälsi kaksi back-to-back-ottelua Kärppiä vastaan, joista saldona oli 3-4 jatkoaikatappio ja 5-2 voitto.

Aiemmat kohtaamiset ovat olleet tiukkoja otteluita, joista kumpikin joukkue on voittanut yhden ja kerran ratkaisu on haettu voittomaalikilpailusta. Joukkueiden ensimmäinen kohtaaminen oli heti Liiga-kauden avausottelussa, jossa pisteet jäivät 3-1 lukemin Kuopioon. Marraskuussa pelatussa ottelussa ratkaisu saatiin voittomaalikilpailusta, josta SaiPa vei 2-1 lukemin lisäpisteen. Kolmas ottelu oli joulukuussa, jolloin SaiPa toi pisteet Lappeenrantaan 2-3 lukemin.

Joukkueiden tehokkaimmat pelaajat ovat SaiPasta Ville Meskanen (19+11=30) ja KalPasta Jaakko Rissanen (14+33=47). Molemmat pelaajat löytyvät Liigan tilastojen kärjestä: Meskanen on maalipörssin viides ja Rissanen on pistepörssin viides.

Maalivahdeista SaiPan maalilla on pelannut kolmikko Jere Huhtamaa, Niklas Kokko ja Kalle Varis. Huhtamaalle 16 ottelusta on muodostunut 86,63 torjuntaprosentti, Kokolle viidestä ottelusta 87,34 ja Varikselle kahdesta ottelusta 78,18 torjuntaprosentti. Juha Jatkola on ottanut KalPan torjuntavastuun 38 ottelussa 90,40 torjuntaprosentilla. Toiselle maalivahdille Robin Rahmille pelattuja otteluita on kertynyt neljä, joista vahdille on muodostunut 87,65 torjuntaprosentti,


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 33 11 16 187 140 6 116 1,93
2. Ilves 60 32 11 17 185 126 7 114 1,90
3. Lukko 60 28 13 19 155 122 8 105 1,75
4. Pelicans 60 30 9 21 166 136 4 103 1,72
5. KalPa 60 28 13 19 169 145 5 102 1,70
6. HIFK 60 24 17 19 155 150 8 97 1,62
7. Kärpät 60 24 17 19 158 143 7 96 1,60
8. Ässät 60 25 11 24 129 150 5 91 1,52
9. TPS 60 21 18 21 141 140 10 91 1,52
10. KooKoo 60 19 16 25 155 167 11 84 1,40
11. Jukurit 60 24 6 30 155 165 5 83 1,38
12. HPK 60 17 23 20 153 162 9 83 1,38
13. JYP 60 17 14 29 159 172 9 74 1,23
14. Sport 60 16 12 32 126 177 3 63 1,05
15. SaiPa 60 8 17 35 124 222 7 48 0,80