Jukurit vastassa kahdesti | SaiPa

Jukurit vastassa kahdesti

SaiPa kohtaa loppuviikon otteluissaan kahdesti Jukurit. Perjantaina joukkueet kohtaavat Lappeenrannassa ja lauantaina Mikkelissä. Ottelut pelataan kummassakin kaupungissa maanpuolustusteemaa kunnioittaen.


SaiPa ja Jukurit kohtaavat ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Joukkueet kohtaavat ensin perjantaina Lappeenrannassa ja heti perään lauantaina Mikkelissä. Molemmat ottelut ovat maanpuolustusjuhlaotteluita.


Lappeenrantalaiset saavat vastaansa sijalla 13 olevat mikkeliläiset, jotka ovat pelanneet kaksi ottelua vähemmän ja ovat kolme pistettä SaiPaa edellä. SaiPan otteluviikko käynnistyi keskiviikkona vierasottelulla Porissa, kun perjantain ottelu on Jukureiden viikon avausottelu. Se pelasi edellisen kerran lauantaina kotikaukalossaan JYPiä vastaan 1-3 tappiolukemiin päättyneessä ottelussa.

Jukureiden ainoasta maalista vastasi Niko Huuhtanen Juhamatti Aaltosen ja Otto Mäkisen syötöistä.
Mikkeliläisten marraskuu oli haasteellinen, kun sen seitsemästä pelatusta Liiga-ottelusta tuli vain kaksi voittoa. Lappeenrantaan joukkue saapuu kolmen ottelun tappioputkessa.

Joukkue pelasi marraskuussa myös kaksi CHL-ottelua sveitsiläisjoukkue HC Fribourg-Gottéronia vastaan. Suomessa kuun puolessa välissä pelattu ottelu päättyi 1-1 tasalukemiin ja viikkoa myöhemmin Sveitsissä pelatussa ottelussa Jukurit otti 1-2 jatkoaikavoiton, joten mikkeliläisten CHL-taival jatkuu itsenäisyyspäivänä Luulajassa.

Kultakypärää Jukureiden joukkueessa kantaa Juhamatti Aaltonen, joka on pelannut kaikissa joukkueensa 23 ottelussa keräten 15 (8+7) tehopistettä. Liigan pistepörssistä hyökkääjä löytyy sijalta 26. Tasapisteissä Aaltosen kanssa on myös 20 ottelua pelannut Otto Mäkinen, jonka pisteet ovat kertyneet neljästä maalista ja 11 syöttöpisteestä. Kymmenen tai sitä enemmän pisteitä tehneitä pelaajia joukkueessa on yhteensä kahdeksan.

Maalivahtikaksikkona on lappeenrantalaisyleisöllekin tuttu kaksikko Frans Tuohimaa sekä Karolus Kaarlehto. Kaksikosta Tuohimaalle on kertynyt 17 ottelua 88,44 torjuntaprosentilla ja Kaarlehdolle kuusi ottelua 92,95 torjuntaprosentilla.

Kokoonpanoista vastustajalta poissa ovat Mestikseen joulutaukoon asti kestävillä lainasopimuksilla siirtyneet Saku Forsblom (RoKi), Hannes Häkkilä (Ketterä), Samu Tuomaala (Ketterä) sekä Niilo Romppanen (Kiekko-Pojat). Lisäksi Jukurit ovat tiedottaneet sairastuvalla oleviksi Pekka Jormakan (päivä kerrallaan), Nikita Krivokrasovin (viikko kerrallaan) sekä Miikka Pitkäsen (avoin toipumisaika).


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 60 33 11 16 187 140 6 116 1,93
2. Ilves 60 32 11 17 185 126 7 114 1,90
3. Lukko 60 28 13 19 155 122 8 105 1,75
4. Pelicans 60 30 9 21 166 136 4 103 1,72
5. KalPa 60 28 13 19 169 145 5 102 1,70
6. HIFK 60 24 17 19 155 150 8 97 1,62
7. Kärpät 60 24 17 19 158 143 7 96 1,60
8. Ässät 60 25 11 24 129 150 5 91 1,52
9. TPS 60 21 18 21 141 140 10 91 1,52
10. KooKoo 60 19 16 25 155 167 11 84 1,40
11. Jukurit 60 24 6 30 155 165 5 83 1,38
12. HPK 60 17 23 20 153 162 9 83 1,38
13. JYP 60 17 14 29 159 172 9 74 1,23
14. Sport 60 16 12 32 126 177 3 63 1,05
15. SaiPa 60 8 17 35 124 222 7 48 0,80