Jatkuuko hyvä vire Vaasassa? - SaiPa matkustaa Sportin vieraaksi | SaiPa

Jatkuuko hyvä vire Vaasassa? - SaiPa matkustaa Sportin vieraaksi

SaiPan viikon ensimmäinen ottelu pelataan Vaasassa, jossa Sport kohdataan jo toistamiseen viikon sisään.


Sport on vastustajana hyvin muistissa, sillä vasta viime perjantaina joukkueet kohtasivat Kisapuistossa. SaiPa oli ottelussa selvästi hallitsevampi ja otti lopulta 2-1 -voiton. Kaikki tämän kauden keskinäiset kohtaamiset ovat olleet todella tasaisia ja kaikki ovat päättyneet maalin erolla, yksi jopa vasta voittomaalikilpailun jälkeen. SaiPa on voittanut kaksi ottelua, Sport yhden. Ennen kauden viimeistä keskinäistä pisteet ovat SaiPalle 7-2.

SaiPan kalenterivuoden 2025 alku oli vaikea, kun vuoden viidestä ensimmäisestä pelistä saldona oli vain yksi voitto. Viime viikko oli kuitenkin loistava ryhdin korjaus, kun viikon molemmista otteluista saaliina oli täydet pisteet. Keskiviikkona on mahdollisuus kasvattaa voittoputkea kolmeen otteluun. Sarjataulukossa SaiPalla on edelleen kelpo asema: sijoitus on kolmas ja kärjessä olevaan Lukkoon on vain kuusi pistettä.

Sportilla on kulkenut viimeisen kuukauden aikana. Joulun jälkeen se on pelannut seitsemän ottelua ja voittanut niistä viisi. Mukaan mahtuu esimerkiksi jatkoaikavoitto tämän hetken sarjakakkosesta Ilveksestä. Sportin pistesaalis ei kuitenkaan ole järin iso, sillä sen voitoista iso osa tulee varsinaisen peliajan jälkeen. Sportilla on eniten tasapelejä tällä kaudella: peräti 18 kappaletta, kun taas SaiPalla tasureita on vastaavasti kahdeksan. Jatkoille menneistä otteluista Sport on onnistunut voittamaan seitsemän, SaiPa puolestaan neljä. Sportin tiukoista otteluista kertoo kaiketi hyvin myös heidän maalieronsa. 125 tehtyä maalia ja 125 päästettyä maalia, eli maaliero on pyöreä nolla.

Sportilta edelleen poissa loukkantumisten vuoksi ovat heidän kolmanneksi ja neljänneksi parhaat pistemiehet Viljami Nieminen sekä Linus Andersson. SaiPalla terveystilanne on hyvä, kun loukkaantuneena on vain pitkäaikaistoipilas Karri Aho.

Jatkuuko SaiPan voittoputki vai onko Atro Leppänen liian ylivoimainen? Se selviää keskiviikkona klo 18.30 alkaen.


Sport - SaiPa 22.1. klo 18.30

Kaikki SaiPan vierasottelut ovat katsottavissa MTV Katsomossa

Tilastoennakko

Sportin viisi viimeistä ottelua

18.1. KooKoo - Sport 5-6 JA
17.1. SaiPa - Sport 2-1
11.1. Ilves - Sport 2-1
10.1. Sport - Ilves 4-3 JA
8.1. Kiekko-Espoo - Sport 2-3

SaiPan viisi viimeistä ottelua

18.1. Jukurit - SaiPa 2-3
17.1. SaiPa - Sport 2-1
15.1. SaiPa - Lukko 1-4
10.1. SaiPa - Pelicans 2-4
8.1. SaiPa – HIFK 2–0

Kauden aiemmat keskinäiset kohtaamiset

17.1. SaiPa - Sport 2-1
11.10. Sport - SaiPa 2-3
28.9. SaiPa - Sport 2-3 VL

Sportin parhaat pistemiehet

Atro Leppänen (42 ottelua) 14+33=47
Simon Hjalmarsson (42) 9+29=38
Viljami Nieminen (36) 10+18=28

SaiPan parhaat pistemiehet

Ville Petman (42 ottelua) 17+22=39
Otto Kivenmäki (43) 12+23=35
Antti Kalapudas (37) 18+13=31

Sportin maalivahtien tilastot

Masi Härkönen (13 ottelua) T% 89,92 / PMK 2,71
Daniel Lebedeff (1) T% 90,00 / PMK 2,06

SaiPan maalivahtien tilastot

Michael Hutchinson (15 ottelua) T% 89,58 / PMK 2,75
Kari Piiroinen (14) T% 90,80 / PMK 2,21

Sport ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)

26,32 % (3.) / 77,33 % (10.)

SaiPa ylivoima % (sijoitus Liigassa) / alivoima % (sijoitus)

16,03 % (16.) / 84,21 % (1.)

Sarjataulukko

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 32 10 18 202 147 6 112 1,87
2. Ilves 60 32 11 17 176 145 4 111 1,85
3. KalPa 60 29 13 18 196 149 7 107 1,78
4. HIFK 60 27 17 16 173 165 9 107 1,78
5. SaiPa 60 30 10 20 178 170 6 106 1,77
6. KooKoo 60 23 17 20 206 169 13 99 1,65
7. Ässät 60 26 13 21 160 159 4 95 1,58
8. K-Espoo 60 20 21 19 160 171 10 91 1,52
9. Tappara 60 24 12 24 178 168 6 90 1,50
10. HPK 60 21 15 24 154 178 5 83 1,38
11. Sport 60 17 23 20 172 177 9 83 1,38
12. TPS 60 18 16 26 173 190 9 79 1,32
13. Kärpät 60 19 13 28 172 193 7 77 1,28
14. JYP 60 19 13 28 167 197 6 76 1,27
15. Pelicans 60 20 11 29 171 179 4 75 1,25
16. Jukurit 60 12 7 41 134 215 6 49 0,82