Ehjää kuusikymmenminuuttista metsästämässä

Jääkiekko-ottelu kestää 60 minuuttia. Lauantai-illassa kohtaavista SaiPasta ja HPK:sta vain toinen joukkue tietää tämän tilastojen valossa. Se joukkue ei ole kotijoukkue SaiPa.
Erätauot ovat olleet SaiPalle vain pahasta.

Vaikka SaiPan ja HPK:n erottaa sarjataulukossa kaksi voittoa on niiden pelaamisessa kuitenkin hurja ero, kun pelattujen otteluiden eräkohtaista dataa lähdetään perkaamaan.

SaiPan ensimmäisen erän pelaaminen on tällä kaudella ollut Liigan viidenneksi parasta sarjapisteillä mitatessa. Pelaajien luistimet liikkuvat, kiekko vaihtaa omistajaa ja maaleja onnistutaan tekemään kahden maalin keskiarvolla. Kun runkosarjaa on pelattu 17 ottelua, SaiPa on onnistunut voittamaan avauserän seitsemästi. Näistä seitsemästä avauserän voitosta itse ottelu on päättynyt SaiPan voittoon neljästi. Kuitenkin joukkue löytyy todellisesta sarjataulukosta sijalta 12. Miksi?

Syy löytyy kahden viimeisen erän pelaamisesta. SaiPa on toisissa erissä päästänyt 18 maalia, joka on kolmanneksi eniten Liigassa ja kolmansissa erissä 17 maalia, joka on neljänneksi eniten.

SaiPa on siis lähtenyt toiseen erään seitsemästi johtoasemassa. Kolmesti joukkue on hävinnyt ottelun oltuaan kahden erän jälkeen johdossa.

Kolmansien erien lukemat ovat vieläkin murheellisempaa luettavaa. SaiPa on voittanut kolmannen erän vain neljästi, mutta pienenä valopilkkuna toimii se fakta, että mikäli SaiPa pääsee kolmanteen erään johtoasemassa, se suurella todennäköisyydellä pitää johtoasemansa loppuun asti.

Puolustuspelaaminen niin toisissa kuin kolmansissa erissä ovat se murheenkryyni, joka on vienyt SaiPalta alkukauden aikana voittoja. Ja siihen on saatava parannus, mikäli joukkue haaveilee paikasta pudotuspeleihin 60 pelatun kierroksen jälkeen.

Hämeenlinnalaiset vieraat ovat selviytyneet kaudestaan suhteellisen tasaisesti. Joukkueen pelaaminen ei datan perusteella ole muuttunut erien välillä, vaan joukkue on tasaisuudellaan onnistunut pitämään johtoasemansa tarvittaessa ja kertaalleen se on onnistunut tekemään nousun maalin tappioasemasta aina voittoon asti.

Vanha sanalasku kuitenkin sanoo tilastojen olevan valheen ja emävalheen jälkeen seuraavana. Totuus siitä selviää vasta joskus myöhemmin.