Mäkisen matka isoveljien jalanjäljistä kohti ammattilaisuraa | SaiPa

Mäkisen matka isoveljien jalanjäljistä ammattilaisuralle

21-vuotias William Mäkinen on raivannut tiensä liigakaukaloihin Jämsänkoskelta aina Lappeerantaan asti. Uran varrelle on mahtunut tukku junioreiden sarjapelejä, Pohjola-leiri ja yksi alle 17-vuotiaiden maaottelu. Millainen pelaaja solustautuu numeroa 77 koristavaan pelipaitaan?

Veljet näyttivät mallia ja tiukat pihapelit tarjosivat jännitystä

Mäkisen ura sai alkutahdit sieltä, mistä monen muunkin. Ulkojäiltä. Mäkinen seurasi kahta vanhempaa veljeään jääkiekon ihmeelliseen maailmaan ja vähitellen sitoi luistimet jalkaansa. Sitten mentiin.

- Veljien perässä otin mailan käteen ja suuntasimme ulkojäille. Sen jälkeen siirryin seurajoukkueisiin.

Mäkisen veljekset pelasivat kiekkoa myös kotipihalla ja -kadulla. Pihapelit olivat kuin pudotuspelejä. Niissä mentiin kovaa ja tunteet olivat pinnassa.

- Nuorimman isoveljen kanssa pelit menivät aina painiksi ja siihen ne sitten yleensä myös loppuivat. Pelit eivät koskaan loppuneet ennen "kunnon myllyjä", Mäkinen nauraa.

Mäkisen pelaajauran alkua helpotti myös se, että Jämsänkoskelle oli rakennettu uusi jääkiekkohalli. Paikkakunta on pieni, joten Liigan standartien täyttävää hallia oli turha odottaa. Se ei kuitenkaan innokkaita paikkakuntalaisia kiekkolupauksia haitannut.

Nuorimman isoveljen kanssa pelit menivät aina painiksi ja siihen ne sitten yleensä myös loppuivat. Pelit eivät koskaan loppuneet ennen "kunnon myllyjä".

- Paikkaa kutsuttiin Myllymäeksi. Se oli sellainen rättihalli, jossa pelasimme. Hallin rakentaminen oli meille tuolloin iso juttu. Puitteet olivat hyvät ja vaikka välillä olikin kylmä, niin se ei haitannut, Mäkinen kertoo muistellessaan uran alkutekijöitä.

Jääkiekko vei voiton jalkapallosta

Juniori-ikäisillä pelaajilla on monesti taustalla muutama laji, joita he harjoittelevat. Jossain vaiheessa uraa on kuitenkin kyettävä tekemään päätös ja valita, mihin lajeista alkaa panostamaan. Mäkiselle tämä päätös oli äärimmäisen helppo:

- Pelasin jalkapalloa nuorempana joukkueessa ja siinä ohella myös tennistä. Jalkapallon pelaamisen taisin lopettaa 12-vuotiaana. Päätös lajin lopettamisesta oli tehty jo aikaisemmin, sillä olen tykännyt enemmän jääkiekon pelaamisesta jo nuoresta pojasta asti.

Muutto ja askel tuntemattomaan

Mäkinen pelasi uransa alkuvuodet kotipaikkakunnalla. B-juniori-ikäisenä oli kuitenkin edessä muutto reilun viidenkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaan Jyväskylään. Muutto uudelle paikkakunnalle on aina askel tuntemattomaan. Mäkisellä oli kuitenkin matkassa mukana tuttuja pelikavereita, jotka muuttivat kaupunkiin samaan aikaan.

- Muistot ovat Jyväskylästä hyvät. Tuolloin C-junioreista meitä lähti neljä Jämsänkoskelta. Kaksi ensimmäistä vuotta "porukat" ajelivat meitä treeneihin edestakaisin, siitä suuret kiitokset heille. Meillä oli hyvä joukkue ja sieltä on jäänyt paljon kavereita.

- Muuttaminen on helpompaa aina, jos on tuttuja ystäviä mukana. Olimme tuolloin todella nuoria, 16-vuotta täytin tuona kesänä, kun sinne (Jyväskylään) muutimme. Kolmestaan asuimme ja pikku hiljaa opin kaikkia arjen askareita ja elämään itsenäisesti.

Pohjola-leiri ikäluokan parhaiden kanssa ja ottelu nuorisomaajoukkueessa

Mäkisellä on alla urallaan alle 16-vuotiaiden ikäluokan Pohjola -leiri. Kyseessä on joka vuotinen Vierumäellä järjestettävä tapahtuma, joka kokoaa yhteen ikäluokkien parhaat pelaajat ympäri Suomea. Mäkisen kanssa samaan aikaan leirillä oli monia tämän päivän huippupelaajia.

- Leiri oli tuolloin todella siisti kokemus. Vaikka sieltä ei enää maajoukkuerinkiin päässytkään, oli tuo kauden ehdoton kohokohta. Barkov, Lehkonen ja Saros olivat siellä pelaamassa samaan aikaan.

Puolustajalla on alla yksi alle 17-vuotiaiden maajoukkueottelu. Oman maan edustaminen on pelaajalle aina erityinen hetki.

- Maajoukkueessa pelaaminen oli kanssa todella siistiä, vaikka juniorimaajoukkueura yhteen otteluun jäikin. Maaottelut ovat aina sellaisia hetkiä, jotka muistaa aina. Kerran pääsin sielläkin pelaamaan.

SaiPan A-nuorten joukkue kaudella 2014-15. Mäkinen kuvassa alarivissä, neljäntenä oikealta katsottuna.

Toinen muutto pelipaikan perässä ja vastuuta SaiPan A-nuorissa

Mäkinen pelasi JYPissä yhteensä neljän kauden ajan. Tuona aikana muutama tuttu pelaaja oli siirtynyt Lappeenrantaan ja Mäkinen pohti itsekin muuton mahdollisuutta. Lopulta hän teki päätöksen, pakkasi tavarat ja muutti uuteen kaupunkiin.

- Halusin muuttaa Lappeenrantaan uuden perässä. Täällä oli tuolloin A-nuorissa tuttu valmentaja Jussi Tupamäki ja hän houkutteli minut tänne. Halusin pientä muutosta ja tämä on toiminut.

- Jyväskylästä muutti vuotta aikaisemmin tänne vuonna 1993-syntyneitä pelaajia ja heiltä kuulin pelkästään kehuja. Täällä kerrottiin olevan hyvät puitteet.

Mäkisen kanssa samaan aikaan kaupunkiin muutti myös eräs nykyään Liigaa SaiPassa pelaava hyökkääjä.

- Vainikaisen Villen kanssa tultiin samaan aikaan tänne. Asuimme ensimmäisen vuoden yhdessä. Ville on ollut saman ajan (neljä vuotta) täällä kuin minäkin.

Nuorten SM-Liiga on yksi polku edetä Liigapelaajaksi. Mäkiselle aika SaiPan A-nuorissa on ollut opettavaista. Sarjassa pelataan paljon otteluita ja vastassa on Suomen alle 20-vuotiaiden ikäluokan parhaimmistoa.

- Sarja opettaa paljon. Pääsin tuolloin pelaamaan todella paljon ja minuutteja kertyi. Pelaaminen vie kiekkoilijaa eteenpäin.

"Halusin muuttaa Lappeenrantaan uuden perässä. Täällä oli tuolloin A-nuorissa tuttu valmentaja Jussi Tupamäki ja hän houkutteli minut tänne. Halusin pientä muutosta ja tämä on toiminut."

- A-nuorissa työnteko alkaa kääntyä ammattimaisempaan suuntaan. Harjoitusten määrä kasvaa ja pelejä on paljon. Edustusjoukkueen tekemisiä näkee hyvin läheltä ja muutenkin touhu on lähempänä Liigan tasoa.

Mäkinen on uransa aikana pelannut satunnaisia lainapestejä Mestiksessä. Kyseisistä otteluista hänellä ei ole mitään pahaa sanottavaa.

- Joukkueeseen pääsee helposti sisään ja minut on aina otettu hyvin mukaan. Aina on mukava päästä pelaamaan! Pelit ovat fyysisemmät ja siellä pelaa enemmän aikuisia.

Jokaisen pelaajan tie liigakaukaloihin on omanlaisensa. Tänä päivänä kuitenkin yhä nuoremmat lupaukset tekevät ensiesiintymisensä "isojen poikien" peleissä. Mäkisen mielestä mahdollisuudet Suomen korkeimman sarjatason pelaajaksi pääsemiselle ovat tänä päivänä hyvät, kunhan vain jaksaa tehdä paljon töitä sen eteen.

- Jos olet riittävän hyvä, niin mahdollisuudet ovat. Kaikilla, jotka esimerkiksi A-nuorissa tai Mestiksessä pelaavat, omaavat siihen mahdollisuudet. Näytönpaikka on käytettävä, kun sen saa!

Ensimmäiset Liiga -ottelut SaiPassa

Mäkinen pääsi SaiPan liigarinkiin mukaan kaudeksi 2014-15. Hän pelasi tuona kautena yhteensä 14 runkosarjan ottelua ja saavutti niissä yhden syöttöpisteen. Debyyttiottelu tapahtui 5.1. Vaasassa, jolloin SaiPa pelasi silloisen sarjatulokkaan Sportin vieraana. Pääsarjatason avausottelu on jäänyt mieleen hienona muistona.

- Aina olen pienenä unelmoinut ja myöhemmin tavoitellut, että pääsen Liigassa pelaamaan ja sarjaa olen kauan seurannut. Tuo päivä oli hieno hetki.

Oman unelman tavoitteleminen vaatii sinnikästä työtä ja rakkautta lajiin. Työnteon määrä on kasvanut erityisesti A-nuorissa ja asioihin tulee Mäkisen mukaan suhtautua positiivisesti.

- Aina olen tykännyt pelata ja tämä on ollut hauskaa. Myöhemmin on täytynyt alkaa tekemään enemmän töitä. Vaikka tätä työtä pitää tehdä täysillä, ei saa kuitenkaan tosikko olla.

- Liigan taso verrattuna A-nuoriin on paljon kovempi. Pääsarja on etenkin fyysisesti, mutta myös taktisesti kovempi. Pienetkin virheet kostautuvat. Liigan pelit ovat paljon kontrolloidumpia. Taitotaso kasvaa tietenkin myös samalla, kun sarjatasoa vaihtaa.

Uusi askel eteenpäin ja uran avausosuman syntyminen

Tähän kauteen Mäkinen valmistautui samalla kaavalla, kuin aikaisempiin. Kesällä harjoiteltiin kovaa, jotta pelaaja oli valmiina, kun harjoitusottelut alkoivat.

- Keskityin tänä kesänä vielä kovemmin treenaamiseen. Mitään poppaskonsteija ei kuitenkaan ole ollut.

" Mäksä pelailee ennakkoluulottomasti illasta toiseen. Äijä on vastannut hienosti siihen vastuuseen, mitä olemme hänelle antaneet."

- Päävalmentaja Ari Santanen

- CHL-pelien ensimmäinen lohkoreissu toimi meillä hyvänä "leirinä" ennen kautta.

Uran ensimmäinen osuma on antanut odottaa itseään. Se on monesti käynyt lähellä, mutta esimerkiksi joku pelaajista on ohjannut Mäkisen laukauksen maalin edestä verkon perukoille. Monesti Mäkinen on kuulutettu maalin tekijäksi, mutta myöhemmin osuma on korjattu jokun muun nimiin.

- Pari kertaa osuma on käynyt todella lähellä, mutta joku on saanut kiekon ohjattua maaliin.

Uran avausosuma on syntynyt. Lauri Taipalus oli ensimmäinen pelaaja, joka saapui Mäksää onnittelelemaan.

Elämme marraskuuta. Tarkemmin sanottuna kuun kymmenettä päivää. SaiPan vieraaksi oli saapunut KalPa. Vaikka ottelu päättyikin KalPan 2-3-voittolaukauskilpailun voittoon, oli tuo ilta Mäkiselle erityinen. Liigauran avausosuma oli vihdoin tosiasia. Kotiyleisön edessä.

- Hauskaa oli, sitä oli odotettu suunnilleen neljäkymmentä ottelua.

Maalin taustalla oli myös oma tarinansa. Kisapuiston DJ oli aikoinaan luvannut puolustajalle kuohuviinipullon, kun uran avausosuma syntyy. Palkintoa ei ole toistaiseksi näkynyt.

- Tuosta lupauksesta on jo jonkin verran aikaa. Ei ole vielä kuohupulloa näkynyt, ehkä se sieltä joskus tulee. Kiekko on tallessa.

Mäkinen on ottanut täksi kaudeksi seuraavan askeleen eteenpäin. Päävalmentaja Ari Santanen kehui "Mäksän" pelaamista 29.11. pelatun SaiPa-HIFK -ottelun lehdistötilaisuudessa.

- Mäksä pelailee ennakkoluulottomasti illasta toiseen. Äijä on vastannut hienosti siihen vastuuseen, mitä olemme hänelle antaneet.

- Olen mennyt tällä kaudella koko ajan eteenpäin muun muassa fysiikan osalta ja olen pystynyt jatkuvasti parantamaan. Minkäänlaisia notkahduksia ei ole tullut, vaikka olen päässyt paljon pelaamaan.

Hauska ja huumorintajuinen persoona

Mäkisestä huokuu positiivisuus. Hymykin irtoaa useasti. Pelaajan itsensä mielestä hän on kentällä rauhallinen ja ovela.

- Yritän olla aina aika iloinen, mutta välillä on toki huonoja päiviä. Sellainen menevä persoona olen. En hirveästi jaksa aina paikallaan olla.

Mäkisen pelinumero on 77. Pelaajien keskuudessa numeron valitseminen pitää sisällään erilaisia tarinoita. Toiselle pelipaitaa koristava numero on tärkeä, toisille taas merkityksetön. Mäkisen numeron taustalla on pala jääkiekkohistoriaa.

- Tällä samaisella numerolla on pelannut monta hyvää pakkia, kuten Ray Bourque. Otin sen käyttöön, kun saavuin SaiPaan pelaamaan.

Mäkinen kuvattuna CHL-kotiottelussa Luulajaa vastaan.

Williamin on tarvinnut päästäkseen tähän pisteeseen asti hyviä valmentajia ja taustatukea. Isoveljet ovat olleet hänelle esikuvia ja perhe saa tuestaan kiitosta.

- Perhe on ehdottomasti suurin taustatuki. Vanhemmat ovat kärjessä, mutta heidän lisäksi isoveljet ovat seuranneet uraani vierestä.

- Yhtä-kahta valmentajanimeä ei nouse esiin. Minulla on ollut aina hyviä koutseja. Tässä kohtaa ei viitsi kaikkia heitä luetella, joten en halua myöskään halua nostaa joitain heistä jalustalle. Valmentajista ei ole ollut valittamista.

Mäkinen on asunut kirjoitushetkeen mennessä Lappeenrannassa neljä vuotta. Kaupunki on jo hyvin tuttu ja mies on saanut täällä asuessaan uusia ystäviä. Lisäksi hän on tyytyväinen SaiPan tarjoamiin puitteisiin.

- Olen viihtynyt Lappeenrannassa hyvin. Kun olen täällä sen verran kauan asunut, niin alkaa olemaan jo jääkiekon ulkopuolella ystäviä. Mukavasti on aika mennyt.

"Yritän olla aina aika iloinen, mutta välillä on toki huonoja päiviä. Sellainen menevä persoona olen. En hirveästi jaksa aina paikallaan olla."

Pelikiireet vievät miehen elämästä paljon aikaa, mutta omaa vapaata aikaa myös on. Tylsää ei Mäkiselle koskaan tule, sillä hän keksii aina tekemistä. Vapaa-ajan hän käyttää hyödykseen rentoutuen, esimerkiksi videopelien maailmassa.

- Videopelit ja kavereiden kanssa hengailu ovat keinoja. Kavereiden kanssa käymme esimerkiksi kahvilla ja avannossa välillä uimassa. Tämän kautta saan ajatuksia pois.

Urheilu ei kuitenkaan "Mäksän" elämästä lopu jääkiekko-ottelun tai harjoittelun jälkeen, sillä mies tunnustaa olevansa innokas penkkiurheilija. Lajikirjoltaan hän on melko kaikkiruokainen.

- Tiettyjä suosikkilajeja, kuten tennistä ja jalkapalloa tulee seurattua. Erityisesti myös arvokilpailuja, vaikkapa olympialaisia viime kesältä. Melkein ammunnasta melontaan tuli tapahtumia seurattua. Urheilua on aina mukava seurata!

Terveys ja ystävät ovat tärkeitä arvoja

Mäkinen on pystynyt pelaamaan ilman suurempia loukkaantumisia. Häntä on kiusannut korkeintaan muutaman ottelun mittaiset vaivat, mutta ne kuuluvat asiaan.

- Todella ehjänä olen pysynyt, täytyy koputtaa puuta. Isompia loukkaantumisia ei ole ollut, ainoastaan muutaman ottelun mittaisia taukoja.

Mäkinen on pelannut vuosien aikana useissa eri joukkueissa. Pelaajat ovat ajan saatossa vaihtuneet, mutta pelivuosien aikana hän on saanut paljon uusia ystäviä.

- Totta kai jokaisesta joukkueesta jää ystäviä pitkäksi ajaksi.

- Nämä ovat tietynlaisia perusvastauksia, mutta sen suurempia salaisuuksia ei ole. Perhe, ystävät ja terveys ovat tärkeimpiä.

Tavoitteena pelata koko ura ammattilaisena

Mäkinen on kulkenut pelaajana jo kohtuullisen pitkän tien. Vuosia lajin parissa on takana useita. Pihapeleistä lähtenyt matka on tuonut miehen Suomen pääsarjaan. Hän nauttii pelaamisesta. Hän nauttii pelaamisesta SaiPassa. Tavoitteita on matkan varrella saavutettu, mutta niitä on vielä saavuttamatta.

- Tavoitteena on koko ajan vakiinnuttaa paikkaa Liigassa. Tarkoituksena on päästä pelaamaan koko ura ammattilaisena. Toivottavasti saan pitkään tätä lajia jatkaa, Mäkinen kertoo.

- SaiPassa pelaaminen on ollut hienoa aikaa. Organisaatio hoitaa kaiken hienosti ja minua on kohdeltu hyvin. SaiPasta ei ole mitään pahaa sanottamaa. On ollut hienoa nähdä, kuinka paljon täällä on faneja. He ovat hienosti mukana tässä touhussa ja siitä saa voimaa itsellekin. Faneja täytyy kiittää, että saapuvat illasta toiseen meidän otteita katsomaan. Vaikka tällä kaudella on ollut vaikeaa, on katsomossa ollut keltaista päällä ja kannatuslauluja on laulettu.