Nuoret jäivät pisteittä HPK:ta vastaan pelatusta ottelusta | SaiPa

Nuoret jäivät pisteittä HPK:ta vastaan pelatusta ottelusta

A-nuoret pelasivat lauantaina viikon toisen kotiottelunsa. HPK iski illan ainoat osumat ja loppulukemat 0-2 avauserässä.

SaiPa pääsi ottelun alkuminuuteilla pelaamaan ylivoimaa, mutta erikoistilanne ei tuottanut tulosta. Legendaarinen jääkiekkoklisee jollet itse tee maalia, niin vastustaja tekee, tuli toteen. HPK:n Niilo-Kustaa Määttä iski vieraat johtoon. Kaksi minuuttia ennen erän loppua Olli Maansaari viimeisteli takatolpalta taukolukemat 0-2.

-

HPK puolusti johtoasemaansa toisessa erässä vakuuttavasti. SaiPa ei onnistunut saamaan maalipaikkoja hyviltä sektoreilta lainkaan, vaan vedot lähtivät lähempänä siniviivaa. Erä oli maaliton, eivätkä erikoistilanteet tuottaneet tulosta suuntaan taikka toiseen

-

Hyökkäyspelin ohella SaiPan akilleen kantapää oli jäähyily. Alivoimajaksot veivät puhtia viisikkopelistä ja se näkyi kentällä. Kotijoukkueen onneksi HPK ei pystynyt etsikkoaikojaan hyödyntämään.