#20 Heikki Mälkiä | SaiPa

#20 Heikki Mälkiä

s. 7.3.1958, Imatra

Heikki Mälkiän erottaa kahdesta aiemmin "jäädytetystä" legendasta se, että hän pelasi käytännössä koko huippu-uransa SaiPassa. Imatran Ketterän kasvatti on jäänyt lähtemättömästi nuorempien sukupolvien mieleen huippuvalmentajana, jonka suurin saavutus on SaiPan luotsaaminen pronssiotteluun kaudella 1998-1999. Pelaajana hän nettosi SaiPassa 15 kaudessa 498 ottelua tehopisteillä 208+254=462.

Mälkiä aloitti kiekkouransa SaiPassa kaudella 1975. Ikimuistoisimpina vuosina hän pelasi huipputehokkaan Petri Skrikon sentterinä ja saalisti itsekin muhkeita tehopisteitä. Parhaimmalla kaudellaan SM-liigassa Mälkiä keräsi 36 ottelussa 43 tehopistettä.

Mälkiä päätti pitkän pelaajauransa SaiPassa 1-divisioonassa kauden 1991-1992 jälkeen. Vuosien 1975-1992 välisenä aikana hän pelasi vain kaksi kautta muualla. Kaudet 1986-1987 ja 1987-1988 kuluivat JYP:n riveissä Jyväskylässä.

Valmentajauralla Mälkiä on luotsannut SaiPaa kahteen otteeseen. Ensimmäinen kausi penkin takana toi heti liiganousun ja muutamaa kautta myöhemmin edessä oli pronssiottelu. Vuodet 1995-1999 kestäneen valmennusputken jälkeen Mälkiä piipahti sekä Ilveksen että HIFK:n päävalmentajana. Takaisin Lappeenrantaan hän palasi joulukuussa 2003 ja jatkoi tehtävässään aina tammikuulle 2008 asti. Nykyisen liigataipaleen aikana vain Mälkiä on pystynyt valmentamaan SaiPan pudotuspeleihin.

Mälkiän pelinumero 20 jäädytettiin 3.1.2009 ottelun SaiPa-Lukko yhteydessä. Numeron käyttöoikeus säilyi Simo Mälkiällä. Heikin poika kantoi tuota numeroa kaudella 2008-2009.

Saavutukset

  • 6 A-maaottelua
  • 47 B-maaottelua
  • 3 nuorten maaottelua
  • 8 poikien maaottelua

Tilastot