SaiPan A-nuorten ketsuppipullo räjähti | SaiPa

SaiPan A-nuorten ketsuppipullo räjähti

A-nuorten viikonlopusta täysi kuuden pisteen potti. Tappara kaatui tänään lukemin 8-2.


Eilen SaiPan A-nuoret nappasivat komean voiton Kaakon Derbystä, kun KooKoo kaatui komeasti maalein 4-2. Tänään joukkue kohtasi viikonlopun toisessa kotiottelussaan Tapparan.

Heti ottelun alkuminuuteista oli selvää, että kotijoukkue oli saanut paljon uutta itseluottamusta eilisen voiton myötä. Joukkue hallitsi ensimmäisen erän kenttätapahtumia ja sai luotua hyviä maalipaikkoja. SaiPa siirtyi johtoon ajassa 7.25, kun kovassa vireessä oleva Veikko Loimaranta syötti Niko Kautiaisen läpiajoon ja hyökkääjä lirutti kiekon sisään. Vain pari minuuttia tästä myöhemmin SaiPa lisäsi johdoksi jo 2-0, kun Veikko Loimarantapääsi puolittaiseen läpiajoon ja pisti hieman onnekkaasti kiekon ohi Leevi Nikkisen. Kotijoukkueen maali-iloittelu ei kuitenkaan päättynyt vielä tähän, vaan erän viimeisillä minuuteilla kotijoukkue iski vielä kahdesti. Ensin Ilmari Pieviläinen pääsi ohjaamaan Konsta Tuiskun lähettämän kiekon viivasta ohi Nikkisen. Ja erän viimeisellä minuutilla Niko Kautiainen muutti päivän toisella maalillaan lukemiksi 4-0.

Kotijoukkue jatkoi heti toisen erän alkuun samanlaista menoa. Erää ehdittiin pelamaan vain reilun minuutin verran, kun hyökkääjä Ilmari Pievilänen onnistui tekemään päivän toisen osumansa ja lukemat olivat jo 5-0. Kauan ei ehtinyt maalista kuitenkaan kello mennä eteenpäin, kun jälleen Tapparan maalivahti Nikkinen kaivoi kiekkoa selän takaa. 6-0 maalista vastasi päivän toisella osumallaan Veikko Loimaranta. Tappara sai tämän jälkeen oman kuparisen rikki, kun Aku Kinnari kavensi tilanteeksi 6-1.

Kotijoukkue jatkoi kuitenkin ilotulitusta, kun Ilmari Pieviläinen viimeisteli hattutempun tekemällä maalin edestä lukemiksi7-1. Maali hyväksyttiin vasta videotarkastuksen jälkeen.

Jere Maarnela laukoi heti perään lukemiksi 8-1. Tappara pääsi vielä aivan erän lopussa tekemään pukukoppimaalin, kun Aku Kinnari laittoi Lubyksen torjunnasta tulleen kiekon verkkoon. Osuma oli myös Kinnarille päivän toinen.

Selvästi lisää virtaa toisen erän lopun maalista saaneet vieraat tulivat vahvasti päätöserään. Tappara pääsikin heti erän alkupuoliskolla ylivoimalle, kun Pieviläinen otti jäähyn koukkaamisesta. SaiPa pelasi kuitenkin hyvää alivoimaa, eikä Tappara saanut kavennusta aikaiseksi.

Myös päätöserä mentiin kotijoukkueen hallinnassa Tapparan tyytyessä hakemaan nopeita vastahyökkäyksiä. Näin SaiPa otti viikonlopusta täydet kuusi pistettä Tapparan kaaduttua lukemin 8-2.

Joukkueen suurimmat onnistujat olivat Ilmari Pieviläinen tehoilla 3+0, Veikko Loimaranta tehot 2+2 ja Niko Kautiainen tehoili tehot 2+1. Maalilla Laurynas Lubys torjui 25 kertaa. A-nuorten ottelut jatkuvat ensi viikonloppuna kotiturnauksella