SaiPan A-nuoret vahvempia Kaakon Derbyssä | SaiPa

SaiPan A-nuoret vahvempia Kaakon Derbyssä

KooKoo kaatui kotona lukemin 4-2.

A-nuoret pelasivat tänään Kisapuistossa, jossa vastaan luisteli paikallisvastustaja KooKoo.
Ottelun alusta lähtien oli nähtävissä, että kumpikaan joukkue ei ollut tullut peruuttelemaan, vaan peliä painettiin päästä päähän. Vaikka vauhtia riitti, ei kumpikaan joukkue päässyt kuitenkaan vielä avauserässä testaamaan kunnolla maalivahteja, vaan laukaukset tulivat kauempaa ja kumpikin maalivahti piti avauserässä maalinsa puhtaana.


Toisen erän alkuun SaiPa joutui aloittamaan alivoimalla, kun Kasperi Torikka sai jäähyn aivan ensimmäisen erän lopussa. Vieraat eivät kuitenkaan onnistuneet käyttämään saamaansa erikoistilannetta.


Jäähyn jälkeen kotijoukkue sai uuden vaihteen silmään ja pyöritti kentällä peliä mielin määrin luoden tukun loistavia maalipaikkoja. Vieraiden maalilla Riku Räihä piti torjunnoillaan vieraat mukana pelissä. Vaikka kotijoukkue hallitsi erää, tekivät vierailijat ottelun avausmaalin nopeasta vastahyökkäyksestä, kun Olli Korhonen pääsi ohittamaan SaiPan maalilla debyytin tehneen Juho Markkasen. Hetkeä myöhemmin kotijoukkueen vahva erä toi kuitenkin palkinnon, kun Veikko Loimaranta pääsi laukomaan Räihän torjunnasta kimmonneen kiekon tyhjään maaliin.


Päätöserän alku jatkui samalla kaavalla mihin toinen erä päättyi. SaiPa hallitsi kiekkoa ja loi jatkuvasti hyviä maalipaikkoja. Vieraiden maalilla Riku Räihä jatkoi kuitenkin hyviä otteita. Hallinta toi kuitenkin lopulta tulosta, kun kymmenen minuutin pelin jälkeen vahvassa vireessä läpi ottelun ollut ykkösketju järjesti paikan Jani Taskulalle, joka pisti varmasti numeroiksi 2-1.


Tästä vain pari minuuttia myöhemmin sama ketju iski jälleen ja Veikko Loimaranta pääsi laukomaan numerot SaiPan kahden maalin johtoon. KooKoo pääsi vielä erän loppupuolella kaventamaan tilanteeksi 3-2, kun Olli Korhonen pääsi tekemään illan toisen osumansa. Loppulukemat 4-2 viimeisteli Aleksi Sinkkonen komealla vedolla ylivoimalla.

SaiPa otti näin ansaitun voiton ja tärkeät kolme pistettä.


Kotijoukkueen illan tehokkaimmat pelaajat olivat Veikko Loimaranta tehoilla 2+1 ja Niko Kautiainen tehoili pisteet 0+3.

Maalilla debyytin tehnyt 17-vuotias Juho "Jussin poika" Markkanen merkkautti 26 torjuntaa.