13.01.2017 21:33
A-nuoret taipuivat turnauksen avausottelussa Bluesille
SaiPan kotiturnaus alkoi tappiolla espoolaisjoukkueelle. Kolmanteen erään lähdettiin tasalukemista, mutta espoolaiset veivät kamppailun lopulta nimiin 2-4-voiton myötä.
SaiPa heilutti ottelun avauserän ensiminuutteila tahtipuikkoa, kun Henry Karjalainen vei joukkueen ylivoimalla johtoon. Bluesin Joona Puhakka tasoitti kamppailun 1-1:een reilut seitsemän minuuttia avausosuman jälkeen. Vierasjoukkue siirtyi erän lopussa Ottoville Leppäsen maalilla johtoon ja piti lukemat erän loppuun asti.
Toinen erä tarjosi vain kolme tilastomerkintää. SaiPa jäähyili kahdesti, mutta onnistui myös kertaalleen maalinteossa. Tasoitusmaalista vastsi joukkueen kapteeni Henry Maarnela, jolle täysosuma oli kauden toinen. Uransa ensimmäisen Nuorten SM-liigaottelunsa pelannut Kristian Afanasyev sai maaliin syöttöpisteen Joona Jääskeläisen ohella.
Kolmatta erää pelattiin pitkälle yli puolen välin tasalukemissa, kunnes Blues iski uuden vaihteen päälle: espoolaisjoukkue otti kiinnityksen täysiin sarjapisteisiin Rastin Rostamin maalilla ja SaiPa oli jälleen takaa-ajajan roolissa. Bluesin Tatu Kanerva pääsi iskemään voittolukemat 2-4 tyhjään SaiPan maaliin vain kolme sekuntia ennen varsinaisen peliajan päätöstä. Kotijoukkueen maalia vartioineelle Topi Rantaselle kirjautettiin yhteensä 25 torjuntaa. Bluesin Oskar Autio torjui 11 kertaa.
SaiPan sarjapelit jatkuvat heti huomenna, tosin kovin poikkeukselliseen aikaan. Kiekko tippuu nimittäin jäähän klo 20.00, joten alkuillan Liiga-ottelun jälkeen riittää Kisapuistossa jännitettävää.