Nikko antaa omien kykyjensä puhua puolestaan | SaiPa

Nikko antaa omien kykyjensä puhua puolestaan

Joni Nikko siirtyi KalPasta SaiPaan viime viikolla. Vaasalaislähtöinen Nikko pysähtyi SaiPan verkkotoimituksen jutettavaksi viime viikolla ennen joukkueen Tampereen ja Turun kiertuetta.

Toukokuussa 22-vuotta täyttäneen Joni Nikon sopimus KalPan kanssa purettiin viime viikolla yhteisymmärryksessä. Seuraavana päivänä SaiPa ilmoitti tehneensä kevääseen 2019 kestävän sopimuksen laitahyökkääjän kanssa. Mutta mikä oli se juttu, joka sai Nikon SaiPaan?

- Päällimmäisenä syynä oli varmaan molemminpuolinen kiinnostus. SaiPa oli kiinnostunut minusta ja asiaa mietittyäni tulin siihen lopputulokseen, että SaiPan pelityyli on minulle hieman sopivampi.

KalPan ja SaiPan pelityylit ovat aikalailla erilaisia. Lappeenrannassa Nikko kokee kaukalon koon olevan yksi ratkaiseva tekijä, kun miehen pelaamista yritetään sovittaa seuran pelityyliin.

- Jääkiekkoahan pelataan molemmissa, että ei ne sinänsä eroa, mutta onhan pelityyleissä tiettyjä asioita missä pelataan eri tavalla. Sekin vaikuttaa itselleni, että täällä on pienempi kaukalo kuin Kuopiossa, jossa se on suurin mahdollinen. Senkin takia pelityyli on erityyppistä.

Useammassa nuorten maajoukkueen ikäluokassa pelannut Nikko ei täysin tuntemattomien pelikavereiden sekaan tullut. Niin Eetu Kosken kanssa Lukossa kuin Ville Vainikaisen, Jere Sneckin ja Saku Salmisen kanssa maajoukkueessa pelannut Nikko ei ole huolissaan. Uusiin joukkuetovereihin tutustuminen on kuitenkin nopeaa.

- Ei ihan puskiin tarvinnut tulla. Kaikkiahan olen nähnyt kaukalossa, joten vähintään puolituttujahan tässä ollaan. Mutta nopeastihan muihin tutustuu.

Nopeasta ja kovasta rannelaukauksestaan tunnettu Nikko osaa kertoa heti vahvuutensa. Mies selvästi tiedostaa omat heikkoutensa, eikä viime kaudella 54 ottelussa 11 maalia ja 16 tehopistettä tehnyt Nikko pelkää sanoa sitä ääneen.

- Kyllä laukaus ja maalinteko on mun vahvuus. Varsinkin maalineduspelaaminen selkeä vahvuus. Liikkessä ja terävyydessä ollaan vielä kehitysvaiheessa, mutta niiden kanssa tehdään joka päivä kovasti hommia.

Varsinaisten harjoitusten päätyttyä Nikko jää vielä ohjaamaan kiekkoja maalin eteen ilmasta ja kiekoista suurinosa päätyy maaliin. Miehen mukaan hänen silmä-käsi koordinatio on tullut eri palloilulajien monipuolisessa pelaamisessa, mutta puhdasta harjoitteluakaan ei ole unohdettu.

- Futista, sählyä ja pesäpalloakin tuli hetken aikaa pelattua. Mutta kyllä sitä ohjaamista on ihan harjoiteltukin. Se on kaikkien noiden summa.

Nikko antaa valmennuksen murehtia hänen rooliaan joukkueessa. Tavoitteena on vakuuttaa valmennus miehen osaamisesta ja tulevaisuuden roolituksestakaan Nikko ei suuremmin murehdi. Kaikki on miehen mukaan itsestään kiinni.

- Aloitin harjoitukset Valdon [Valtteri Virkkunen] ja Vainikaisen kanssa, mutta tavoite on näyttää omilla kyvyillä, että mihin rooliin ikinä laitetaankaan, niin pystyn vakuuttamaan ja sitä kautta saamaan lisää vastuuta.