Edessä kauden kolmas Kaakon Derby | SaiPa

Edessä kauden kolmas Kaakon Derby

Kolmen ottelun viikko alkaa kauden kolmannella Kaakon Derbyllä, kun SaiPa matkaa tiistaina Kouvolaan KooKoon vieraaksi.

Pelkkiä vierasotteluita alkaneella viikolla pelaava SaiPa kohtaa kauden kolmannessa Kaakon Derbyssä tiistaina KooKoon vieraskentällä. Moni asia on muuttunut kauden alusta, jolloin KooKoo vei kaksi ensimmäistä kohtaamista nimiinsä.

Lauantainen tappio voittomaalikilpailussa Pelicansille pudotti SaiPan sarjataulukossa sijalle kahdeksan, mutta sarja on todella tasainen, sillä sijalta neljä sijaan yhdeksän on eroa vain viisi pistettä.

SaiPa on saanut loukkaantuneiden listansa lähes tyhjäksi. Loukkaantuneiden listalta ovat nimensä saaneet pois Joni Nikko, Kim Strömberg ja Jere Sneck, jotka ovat palanneet valmennuksen käyttöön tulevia kamppailuja ajatellen.

Tiistainen vastustaja Kookoo löytyy sarjataulukosta 11:ltä sijalta. Viimeisestä viidestä ottelustaan kouvolalaiset ovat kaapineet kolmesta ottelusta pisteitä ja näistä kaksi voittoa. Edellisellä kierroksella KooKoo kaatoi kotikentällään Jukurit 4-2 lukemin. Jukureiden lisäksi marraskuun viimeisillä kierroksilla kouvolalaiset kaatoivat vieraskentällä Rauman Lukon ja nappasivat Oulusta pisteen Kärpiltä.

Edelliset kohtaamiset

Joukkueet ovat kohdanneet kahdesti tällä kaudella. Sarjan kahdella ensimmäisellä kierroksella pelatut ottelut päättyivät KooKoon voittoon. Sarjan avauskierroksella SaiPa kärsi 7-1 tappion ja seuraavana päivänä Kouvolassa KooKoo oli jälleen vahvempi 4-2 lukemin.

Tehokkaimmat pelaajat

Topi Nättinen kasvatti johtoaan edellisessä ottelussa Pelicansia vastaan nappaamalla kaksi maalisyöttöä. 5+14=19 tehot nakuttanut Nättinen on perässä tulevia Elmeri Kaksosta, David Goodwiniä ja Lasse Lappalaista neljä pistettä edellä.

KooKoon tehokkaimman pelaajan tittelin ennen tulevaa kamppailua jakavat hyökkääjä Michael Keränen ja amerikkalaispuolustaja Jake Newton. Keränen on kerännyt 24 ottelussa tehot 10+13=23 ja Newton puolestaan takonut puolustajan paikalta tehot 9+14=23.

Maalivahdit

Jussi Markkasen paluun jälkeen SaiPan maalivahdit ovat pelanneet vuorotellen viimeiset kaksi ottelua. Frans Tuohimaa vartioi SaiPan maalia 0-4 tappioon päättyneessä ottelussa ja Jussi Markkanen puolestaan voittomaalikilpailun jälkeen tappioon päättyneessä Pelicans-ottelussa. Tuohimaa on pudonnut maalivahtilistalla kuudennelle sijalle torjuntaprosentillaan 92,40% ja Markkanen on puolestaan kivunnut torjuntaprosenttiin 87,79%.

KooKoon ykkösmaalivahti tällä kaudella on ollut Juha Järvenpää, joka on pelannut lähes kaikki joukkueen ottelut. 25:ssä ottelussa Järvenpää on napannut kahdeksan voittoa ja torjunut kiekkoja 90,83% varmuudella. Joukkueen toinen maalivahti Samu Perhonen on loukkaantuneiden kirjoissa ja on pelannut vain neljä ottelua. Perhosta on viime aikoina tuurannut luukkuvahtina 18-vuotias Oskari Salminen.

Erikoistilannepelaaminen

SaiPan ylivoimaprosentti parani Pelicans-ottelun myötä vajaaseen 12%:iin. Ylivoimapelaamisen parantumisesta kertoo sekin, että SaiPa sai Pelicansia vastaan lukuisia maalipaikkoja luotua ylivoimalla ja viimeistelyn osuessa kohdalleen mikä tahansa on mahdollista.

KooKoo puolestaan löytyy sarjan ylivoimatilastoista yhdeksänneltä sijalta. Kouvolalaiset ovat päässeet pelaamaan eniten ylivoimaa koko sarjassa ja ovat onnistuneet 17,74%:n tehokkuudella.

Alivoimalla SaiPa on puolestaan Liigan 12. tehokkain. 129 kertaa alivoimalle joutunut SaiPa on selvittänyt yhden miehen alivoimansa 78,29%:n tehokkuudella.

KooKoo puolestaan löytyy alivoimataulukosta sijalta yhdeksän. Hieman yli 100 kertaa alivoimalle joutunut KooKoo on suoriutunut yhden miehen vajeestaan 78,85%:n tehokkuudella.