uusi koti löytyi Lappeenrannasta – Markus Ruuskanen tuo Lappeenrantaan mittarin Ruotsin huippusarjasta | SaiPa

uusi koti löytyi Lappeenrannasta – Markus Ruuskanen tuo SaiPaan mittarin Ruotsin huippusarjasta

Markus Ruuskanen, 19, siirtyi vuodenvaihteessa Skellefteåsta SaiPaan. Isä Vesa pelasi Sputnikeissa nuorena. Ruotsissa koko ikänsä asunut Ruuskanen pääsi mittaamaan tasoaan Kristian Vesalaista vastaan ja näki kuinka Euroopan huippuseura toimii.

Päättyneen vuoden joulu oli nuorelle 19-vuotiaalle Markus Ruuskaselle uudenlaista aikaa. Päätös ensimmäistä kertaa Suomeen muuttamisesta oli syntynyt ja hän pukisi jatkossakin keltamustan peliasun ylleen, mutta tällä kertaa uudessa kotikaupungissa, Lappeenrannassa.

– Kaikki tuntuu hyvältä, moni asia on ollut uutta kun saavuin tänne. Haluan panostaa kaiken tähän kauteen ja tulen menemään enemmänkin ”vuosi kerrallaan” -ajatusmaailmalla eli en suuremmin maalaile tulevaisuuden tavoitteita, Ruuskanen kertoo.

– SuperElit on hieman nuorempi sarja, täällä pelaajat ovat taas hieman vanhempia. Suomessa kaukalo on hieman pienempi ja peli on paljon enemmän kontrolloidumpaa kun taas Ruotsissa pelataan enemmän vauhtikiekkoa.

Ruuskanen debytoi päättyneellä viikolla toisessa kotimaassaan, Nuorten SM-liigassa. Heti ensimmäisessä ottelussa legendaarista KOOVEE:ta vastaan hän onnistui avaamaan pistetilin maamme korkeimmalla juniorisarjatasolla.

– Suoriuduin mielestäni ensimmäisistä otteluistani hyvin. Viikon toinen peli Lukkoa vastaan ei tietysti mennyt niin kuin olisimme halunneet, mutta alku on ollut hyvä, Ruuskanen analysoi.

Läpimurtokausi loi kovat tavoitteet syksylle

Viime kausi Skellefteån A-nuorissa tuotti 35 pistettä runkosarjavaiheessa, mikä oikeutti joukkueen sisäisen pistepörssin kolmanteen sijaan. Pistepörssin voittanut Albin Sundsvik takoi kymmenen pistettä Ruuskasta enemmän ja hän on päässyt kokeilemaan siipiään tällä kaudella SHL-liigassa.

– Onnistuin isosti. Pääsin pelaamaan hyvien pelaajien ympärillä. Pakko myöntää, etten osannut kauden alla odottaa aivan sellaista. Meillä ei kuitenkaan ollut ihan paras mahdollinen joukkue tuohon sarjaan, mutta pelaaminen oli kokonaisuudessaan hauskaa läpi kauden, Ruuskanen muistelee.

– Skellefteå on hyvin ammattimainen seura. Harjoitusvaatimukset ovat korkealla, pääsin itse harjoittelemaan kymmenisen kertaa heidän SHL-joukkueen kanssa. Pääsin pelaamaan aikoinaan muun muassa Kristian Vesalaista ja Joona Ikosta vastaan.

Nuorukainen lähti tähän kauteen suurin odotuksin – olihan viime kausi ollut lupauksia antava. Asiat lähtivät kuitenkin liikkumaan väärille raiteille Ruuskasen loukkaannuttua kauden alla.

– Loukkaannuin kauden alla ja koko harjoituskausi jäi minulta välistä. Sen jälkeen tekeminen Ruotsissa oli todellista vuoristorataa: pelasin välillä hyvin, toisinaan en niinkään.

– Minut lainattiin aikuisten sarjaan ja Bofosiin, joka pelaa Division 1:stä. Siellä suoriuduin kohtalaisella tasolla, mutta nuorten sarjat ovat tällä hetkellä vielä oma paikkani, Ruuskanen pohtii.

seura sekä pelaaja osoittivat kiinnostuksensa – muutto isän uran alkupisteeseen

Isä ja poika seuraamassa SaiPan Liiga-ottelua. Vesa Ruuskanen pelasi SaiPassa aina A-junioreihin asti ja päätti uransa Ruotsissa.

Päätös Suomeen siirtymisestä ei syntynyt sormia napsauttamalla. Kiinnostus SaiPan ja Ruuskasen osalta on ollut kauden mittaan molemmin puoleista. Kun pelit Ruotsissa eivät ottaneet tuulta alleen, keskustelu lappeenrantalaisseuran kanssa sai uusia kierroksia.

– SaiPa oli scoutannut minua jonkin verran, mutta olin myös itse kiinnostunut pelaamaan seurassa, jossa isäni aloitti oman kiekkouransa.

Olen kuitenkin paljon enemmän suomalainen kuin ruotsalainen, joten olen ennemmin seurannut suomalaisia!

Ruotsissa koko ikänsä asunut Markus syntyi Ladnskronassa, reilun kolmenkymmenentuhannen asukkaan kaupungissa. Isä Vesa pelasi SaiPassa aina A-junioreihin asti, jonka jälkeen hän pelasi vielä KOOVEE:ssa ja PEPO:ssa ennen siirtymistä Ruotsiin 1980-luvun loppupuolella. Ruotsissa vanhempi Ruuskanen kiekkoili kaiken kaikkiaan 12 kauden ajan. Isän rooli on pojan uran vaiheissa ollut merkittävä.

– Isällä on ollut suurin rooli, hän vei minut harjoituksiin ja on kannustanut aina. Olin ensimmäistä kertaa luistimilla 3-vuotiaana. Olin tuolloin kentällä samaan aikaan taitoluistelijoiden kanssa, joten jääkiekkoura ei vielä niistä hetkistä alkanut, Ruuskanen naurahtaa.

– Olen seurannut vuosien varrella suomalaispelaajia, erityisesti Patrik Laine ja Alexander Barkov ovat nousseet suosikeiksi. Olen kuitenkin paljon enemmän suomalainen kuin ruotsalainen, joten olen ennemmin seurannut suomalaisia!

suomalaiset perinteet osa elämää ja mummo lappeenrannassa helpottanut uuteen kotikaupunkiin asettumista

If Lejonen kasvatti aikoo tehdä kaikkensa auttaakseen joukkuetta kohti Nuorten SM-liigan pudotuspelejä.

Ruuskanen ei ole Suomea juurikaan nähnyt, mutta perhe on Ruotsissa pitänyt huolta suomalaisista perinteistä, jotka näkyvät esimerkiksi ruokapöydässä. Suomen kieltä 19-vuotias hyökkääjä ei osaa tiettyjä sanoja lukuun ottamatta puhua, mutta ymmärtää joitakin lauserakenteita.

– Joka joulu isä järjestää pöytään suomalaista jouluruokaa. Nyt kun saavuin Suomeen, niin isä ohjeisti minua syömään ruokailun yhteydessä leipää, mikä taas tuntuu Ruotsissa asuneena hieman oudolta, Ruuskanen nauraa.

– Tiedän suomalaiset ”tuhmat sanat” kyllä, mutta ymmärrän joitain sanoja jos kuulen jonkun puhuvan suomea. Yritin joskus oppia kieltä, mutta se oli hyvin haastavaa.

Aivan ummikkona Ruuskasen ei tarvinnut Saimaan rannalle saapua, sillä hänen mummonsa asuu Lappeenrannassa. Lisäksi ruotsia puhuva joukkuekaveri Rene Sandås on auttanut käytännön asioissa ja tulkannut valmentajien ohjeistukset toiselle kotimaiselle.

– Mummon luona asumisesta on vain positiivista sanottavaa, kaikki on toiminut mainiosti, lisäksi hän osaa puhua ruotsia. Rene on auttanut myös minua paljon.