Terveystilanne vko 43/2016 | SaiPa

Terveystilanne vko 43/2016

Joukkueen terveystilanteessa ei ole tapahtunut juurikaan muutoksia sitten viime viikon raportin.

Viime viikolla loukkaantuneeksi kirjattu Jussi Markkanen oli lopulta loppuviikon normaalisti mukana ja torjui SaiPan maalilla niin torstaina kuin lauantaina voitokkaasti.

Hyökkääjä Joona Jääskeläinen on yhä sivussa. Tilannetta tarkkaillaan päivä kerrallaan. Lisäksi Elmeri Kaksonen joutui jättämään lauantaina pelin väliin, ja on mahdollisesti sivussa myös tiistaina Kärppiä vastaan.

Loukkaantuneet (toipumisarvio):

Frans Tuohimaa (marraskuun puoliväli?)
Ville Koho (joulukuu?)
Joona Jääskeläinen (päivä kerrallaan)
Elmeri Kaksonen (päivä kerrallaan)

Loukkaantumisten syistä emme voi yksityisyyden suojan vuoksi kertoa.