SaiPa hakee neljättä voittoaan Sportista | SaiPa

SaiPa hakee neljättä voittoaan Sportista

SaiPa saa torstaina vastaansa Kaakkois-Suomen kiertueellaan olevan Vaasan Sportin. SaiPa on onnistunut kaatamaan vaasalaiset joukkueiden kolmessa edellisessä kohtaamisessa.

Tiistaina tappiollisessa ottelussa Kärppiä vastaan hyvän loppukirin järjestäneen SaiPan kokoonpanoon tuli siirtorajalla muutoksia.

Curtis Hamiltonin ja Per Savilahden siirryttyä loppukauden lainasopimuksilla TPS:ään, jatkaa puolustukseen helmikuun alussa lainalle tullut Markus Kojo SaiPa-paidassa kauden loppuun saakka. Lisäksi uutena kasvona joukkueeseen liittyy TPS:stä Teemu Lämsä. TUTO-kasvatti on pelannut SM-liigassa 42 ottelua, joissa mies on kerännyt tehopisteet 1+3.

SaPKossa alkukauden lainalla ollut ja Kärpät-otteluun Savonlinnasta palannut Janne Kettunen jatkaa SaiPassa kauden loppuun saakka. Joona Jääskeläinen puolestaan siirtyi loppukauden mittaisella lainasopimuksella Imatran Ketterään.

11 pistettä kuudesta edellisestä ottelustaan napannut Sport pitää tiukasti kiinni paikastaan pudotuspeleissä. Tiistaina Sport vieraili Kouvolassa, josta tuloksena oli 4-2 tappio KooKoolle.

Vaasalaisten loukkaantuneiden lista on tyhjentynyt viime aikoina ja joukkue saikin riveihinsä Olavi Vauhkosen, joka on kahdessa edellisessä ottelussa kerännyt kaksi syöttöpistettä. Paluun kaukaloihin teki myös Joonas Vihko, joka on ollut sivussa kaukalosta yli kuukauden.

Vaasalaiset ovatkin olleet hyvässä iskussa ajatelleen kevättä, sillä viime kierroksilla on kaatunut niin kärkijoukkue Tappara kuin kuudennella sijalla oleva Pelicans.

Joukkueen maalivahtiosastolle tuli kuukausi sitten muutoksia, kun Sport hankki loppukauden mittaisella lainalla JYPistä Veini Vehviläisen. Vehviläinen on pelannut lainasopimuksensa jälkeen neljä ottelua, joista mies on voittanut kaksi.

SaiPa ja Sport ovat kohdanneet tällä kaudella kolme kertaa aiemmin ja SaiPa on kaatanut vaasalaiset jokaisella kerralla. Kertaalleen varsinaisella pelijalla ja kahdesti voittolaukauskilpailussa.