#OleYksiMeistä - Kannattajat valtaavat Mikkelin

SaiPa kohtaa Mikkelin Jukurit vieraskentällä, mutta yksin heidän ei sitä tarvitse tehdä. Joukkue saa mukaansa kaikki matkailijat yhteenlaskettuna yli 300-henkisen kannattajalauman.

SaiPa lähtee tulevaan Jukurit-otteluun riemukas 1-0 voitto allaan Vaasan Sportista. Suurimmat tähtensä menettänyt joukkue taisteli ja uhrautui torstaina ja palkinnoksi joukkue sai itseluottamuksen kannalta tärkeän voiton, sekä maalivahti Frans Tuohimaan nollapelisarakkeeseen yhden merkinnän lisää.

Kuuden pelaajan poistuttua joukkueesta ovat joukkueen nuoret pelaajat ottaneet hyvin roolia. Joukkueeseen vasta liittyneet Kristian Afanasyev ja Henry Karjalainen hakevat vielä parasta pelituntumaansa Liigassa, mutta noin yleisesti ottaen nuoriso-osasto on täyttänyt Kisapuiston ulko-ovelle jätettyjä isoja saappaita mallikkaasti.

Tuekseen niin nuoret kuin vanhatkin pelaajat saavat katsomoon Saimaan Keltamustien järjestämälle matkalle noin 300 hengen kannattajalauman, joka suuntaa Mikkeliin. Kun tähän lasketaan vielä omatoimimatkailijat päälle ei luulisi kannustuksen katsomosta loppuvan kesken.

Illan vastustaja Mikkelin Jukurit katkaisi viikko sitten viiden ottelun tappioputkensa ja on sen jälkeen napannut kaksi voittoa. Niin Ilveksen kuin Lukonkin kaatanut mikkeliläisryhmä on hävinnyt SaiPalle jokaisen kohtaamisen tällä kaudella, mutta tunnetusti sillä ei ole mitään merkitystä, kun kiekko putoaa jäähän.

Lukkoa vastaan Jukurit oli koko ottelun tappiolla ja nousi päätöserän puolessavälissä vielä kerran tasoihin ja lopulta Miika Koiviston jatkoaikamaalilla voittoon.

Liigan komeetta löytyykin mikkeliläisten takalinjoilta. KalPasta viime kesänä Jukureihin siirtynyt Koivisto on puolustajan paikalta takonut hurjat tehot. Neljä maalia ja 29 syöttöpistettä oikeuttavatkin Liigan puolustajien pistepörssissä kakkossijaan. Koiviston edellä on vain Lukon Jesse Virtanen yhden pisteen erolla.


# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Tappara 55 31 14 10 172 121 9 116 2,11
2. TPS 54 27 15 12 151 111 7 103 1,91
3. KalPa 54 25 18 11 144 123 8 101 1,87
4. JYP 54 24 17 13 140 110 8 97 1,80
5. HPK 55 21 17 17 141 124 12 92 1,67
6. Pelicans 55 21 14 20 146 136 8 85 1,55
7. Ässät 54 23 9 22 117 125 5 83 1,54
8. Kärpät 55 20 13 22 137 126 8 81 1,47
9. HIFK 55 19 12 24 122 132 8 77 1,40
10. Jukurit 55 18 12 25 116 128 4 70 1,27
11. Ilves 55 17 13 25 128 135 6 70 1,27
12. Sport 54 15 16 23 118 150 5 66 1,22
13. Lukko 54 15 13 26 131 158 6 64 1,19
14. KooKoo 54 13 17 24 114 151 7 63 1,17
15. SaiPa 55 14 12 29 111 158 5 59 1,07