Ilves saapuu Kisapuiston perjantai-iltaan | SaiPa

Ilves saapuu Kisapuiston perjantai-iltaan

SaiPa ja Ilves kohtaavat tämän kauden Liigassa ensimmäistä kertaa. Tamperelaiset saapuvat Lappeenrantaan voitto allaan.
Mikael Kuronen palasi edelliseen otteluun loukkaantuneiden listoilta.

SaiPa lähtee illan otteluun hieman muuttuneella kokoonpanolla. Muuttunella siksi, että Jussi Markkasen aisapariksi hankittu Frans Tuohimaa loukkaantui viime viikolla harjoituksissa ja on sivussa ainakin kaksi kuukautta. Tilalle hankittiin kahden kuukauden sopimuksella kuusi kautta Pohjois-Amerikassa pelannut Jussi Olkinuora. Lisäksi sairastuvalle joutuivat Elmeri Kaksonen ja takaisin joukkosidontapaikalle joutunut Lauri Taipalus.

Toiseen suuntaan joukkueen päävalmentaja Ari Santanen saa Valtteri Virkkusen ja puolustaja Lasse Lappalaisen. Kumpikaan heistä ei ole vielä tällä kaudella esiintynyt SaiPa-paidassa.

Ilveksen valmennus meni lähes uusiksi kesän aikana. Porin Ässissä Suomen- ja alle 20-vuotiaden maajoukkueen päävalmentaja maailmanmestaruuden napannut Karri Kivi otti Ilveksen komentoonsa. A-junioreiden päävalmentajaksi siirtyneen Sami Hirvosen tilalle Ilves hankki HPK:sta Olli Salon. A-junioreiden päävalmentajan paikalta joukkueen apuvalmentajaksi siirtyi Jouko Myrrä.

Joukkueen maalivahtiosasto lepää vahvasti Hannu Toivosen harteilla. Toivosen oltua alkukauden sivussa perheenlisäyksen vuoksi on vastuu kauden alussa jäänyt nuoren Antti Lehtosen varaan. Toivonen pelasi ensimmäisen ottelunsa yli kuukauteen joukkueen kaataessa KooKoon 5-3 keskiviikkona Tampereella.

Joukkueen puolustus on vahvistunut viime kaudesta merkittävästi. Nuoreen puolustajarunkoon kokemusta joukkue hankki 36-vuotiaan Arto Laatikaisen ja 38-vuotiaan Teemu Aallon myötä. Kokeneen kaksikon takana joukkueen vanhimmat ja kokeneimmat puolustaja ovat Jyri Niemi ja Veli-Matti Vittasmäki, jotka yhteisellä liigakokemuksellaan eivät pärjää niin Aaltoa kuin Laatikaista vastaan pelatuissa Liiga-otteluissa.

Ilveksen hyäkkäyksen runko on pysynyt jokseenkin samana. Joukkue menetti Kai Kantolan ja Eero Savilahden KooKooseen, mutta toiseen suuntaan ei liikkunut kuin yksi suurempi nimi. IK Oskarhamnista joukkueeseen siirtyyt Mitch Wahl. Joukkueen ykköspyssyksi hankitun Wahlin ruuti on ollut alkukauden läpimärkää. Ykkösketjun laidalle hankittu Wahl putosi edellisen ottelun kokoonpanoissa nelosketjun laidalle.

Ilveksen riveistä puuttuu hyökkääjä Markku Flinck, joka sai kolmen ottelun pelikiellon aiemmin pelatun KalPa-ottelun tapahtumien johdosta. Lisäksi loukkaantuneena on puolustaja Markus Fagerudd.

Ottelu alkaa klo 18:30. Liput otteluun myy lippu.fi