Tuohimaa nollasi sarjanousijan | SaiPa

Tuohimaa nollasi sarjanousijan

SaiPa sai kipeästi tarvittavia sarjapisteitä, kun se kaatoi sarjanousija Mikkelin Jukurit kotonaan lukemin 1-0. SaiPa-vahti Frans Tuohimaalle nollapeli oli kauden ensimmäinen.
Nollapeli oli samalla Tuohimaan uran neljäs.

Harvassa ovat olleet ne ottelut, jossa SaiPa on ollut tällä kaudella puhtaasti se tahdin määräävä osapuoli. Illan Jukurit-ottelu oli kuitenkin yksi niistä, sillä mikkeliläisten vauhti ei ottelun alussa riittänyt SaiPan lennossa.

SaiPan pelaaminen oli terävämpää läpi ottelun. Se hallitsi ottelun tapahtumia harvoja hetkiä lukuunottamatta. Joukkueen ainoan maalin syöttänyt Elmeri Kaksonen oli luonnollisestikin hyvällä tuulella ottelun jälkeen.

- Hyvä taistelu meiltä. Omasta mielestä yksi parhaista kotiesityksistä tähän mennessä. Pelattiin erittäin tiiviisti kumpaankin suuntaan, mutta maalipaikkoihin pitää saada vielä terävyyttä, muotoili Kaksonen.

Jos SaiPa hyökkäsi ja sai pitkiäkin hyökkäyksiä mikkeliläisten alueelle, niin se onnistui myös puolustuspelaamisessa. Kaksosen mukaan puolustaminen on ollut prioriteettinä ja joukkueen teemana jo pidemmän aikaa.

- Puolustus on ollut teemana jo pidemmän aikaa. Kun puolustat hyvin, niin hyökkäät hyvin ja pelin virtaus hyökkäyssuuntaan pysyy hyvänä. Kyllä se oli yksi teemoista tänään.

Illan ainoa osuma syntyi toisessa erässä, kun Kaksonen riisti kiekon Jukureiden hyökkäysalueella ja kaartoi maalin takaa kiekon kanssa. Vaihtoaitiosta kentälle loikannut Tero Koskiranta saapui juuri oikeaan aikaan maalin edustalle ja mies napauttikin Kaksosen toimittaman kiekon ohi Sami Rajaniemen.

- Kaveri sössi kiekon ja sain sen riistettyä. Kiersin maalia ja huomasin Teron [Koskiranta] tulevan suoraan vaihdosta. Odotin vain, että pakki kääntää maailansa toisinpäin ja lähetin kiekon vain keskustaan, johon Tero oli jo ehtinyt paikalle.

Silmiinpistävää SaiPan edellisissä otteluissa on ollut kuinka joukkue on välttänyt turhia jäähyjä ja pysynyt poissa jäähyaitiosta. Illan kamppailussakin SaiPalle tuomittiin vain kolme jäähyä, Jukureiden käydessä aitiossa kahdesti. Kaksosen mukaan syy on hyvin selvä.

- Niin se vaan nykykiekossa on, että jos istut pytyssä, niin ei tarvitse voitosta tapella. Erikoistilanteet on nykykiekossa niin tärkeitä, että niillä yleensä pelit ratkotaan. Hyvä, että ollaan pystytty poissa boksista. Se oli varmaan tänäänkin yksi voiton avaimista.

Joukkueen päävalmentaja Ari Santasen mukaan oli jo etukäteen aikalailla selvää millainen ottelu illan kamppailusta tulisi. SaiPa oli edellisen kerran onnistunut tekemään kolme maalia juuri Jukureita vastaan marraskuun lopussa ja Jukureiden kolmen maalin illasta on ehtinyt kulua jo kolmisen viikkoa.

- Varmaan kummatkin joukkueet ovat olleet pienoisessa kriisissä tuon maalin tekemisen kanssa. Tai ainakaan kummallekkaan joukkuelle se ei ole ollut helppoa. Sen varmaan pystyi arvaamaan millainen peli tästä tulee. Onneksi oltiin tuon yhden maalin terävämpiä, kertoi Santanen.

Jukurit laittoi kaiken peliin kolmannessa erässä ja veti hyvissä ajoin maalivahti Rajaniemen maaliltaan. Nollan pelaamiseen maalivahti Tuohimaa sai apuja kenttäpelaajilta, jotka ottelun lopulla taisivat viettää enemmän aikaan jään pinnassa peittäen laukauksia, kuin luistimillaan.

- Kolmas erähän oli meiltä hallittua puolustamista, myhäili Santanen pieni pilke silmäkulmassaan.

Seuraavaksi SaiPa matkaa Kouvolaan perjantaina, jossa kauden viidennessä Kaakon Derbyssä vastaan asettuu KooKoo.