SaiPalle tappio jatkoajalla – Jukurit otti voiton Liigan kenraaliharjoituksessa | SaiPa

SaiPalle tappio jatkoajalla – Jukurit otti voiton Liigan kenraaliharjoituksessa

SaiPan viimeinen valmistava ottelu ennen viikon päästä alkavaa Liigaa päättyi Kisapuiston perjantai-illassa koronakaranteenista tällä viikolla vapautuneiden Mikkelin Jukurien 2-3 jatkoaika voittoon. Ratkaisuosuman viimeisteli puolustaja Axel Rindell ajassa 60.19




Ottelun ensimmäisessä erässä nähtiin yksi maali, josta vastasi SaiPan Matias Mäntykivi ajassa 16.34. Mäntykivi viimeisteli ottelun avausosuman maalin nurkalta tyhjiin Joni Nikon ja Simo-Pekka Riikolan syötöistä.

Toisessa erässä maaleja ei nähty. Tilastomerkinnöiksi jäivät molemmille joukkueille kaksi kahden minuutin rangaistusta ja SaiPan Joni Nikon kymmenen minuutin rangaistus laitataklauksesta. SaiPa pyöritti erässä peliä ajoittain Jukurien päädyssä näyttävästi, mutta tulosta ei saatu aikaan.
Kolmannessa erässä Jukurien Julius Vähätalo tasoitti ottelun pelikellon näyttäessä aikaa 43.10, syöttäjinä maalin olivat Teemu Henritius ja Axel Rindell.

Jukureiden etsikkoaika ottelun ratkaisemiseen koitti, kun erän puolivälissä ajassa 49.26 SaiPan Topi Piipposelle ja Jaakko Lantalle tuomittiin samassa ajassa kaksiminuuttiset. Jukurit pääsi pelaamaan kahden miehen ylivoimalla ja se tuotti myös tulosta. Puolustaja Axel Rindell laukoi kiekon ohi Matej Tomekin ajassa 50.15. Esityön maaliin tekivät Jesper Piitulainen ja Simon Stransky. Näin Jukurit siirtyi ottelussa 1-2 johtoon.

SaiPa haki tasoitusta ottelun viimeisellä minuutilla ilman maalivahtia. Tomas Zaborskyn 2-2 tasoitus syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ajassa 59.59, syöttäjänä ensiesiintymisensä Kisapuistossa tehnyt puolustaja Jacob Moverare.

Jatkoajalla illan tehomies, tehot 2+1 ottelussa kerännyt, Axel Rindell ratkaisi ottelun Jukureille salamamaalilla, kun jatkoaikaa oli ehditty pelattu vain 19 sekuntia. Syöttäjänä ratkaisumaalissa oli Anssi Löfman.

Maalivahtien torjunnat menivät kamppailussa tasan. SaiPan Matej Tomek ja Jukurien Sami Rajaniemi torjuivat molemmat 23 kertaa. Tomekilta nähtiin ottelussa useita hyviä torjuntoja. Heti ottelun alussa Tomek torjui muun muassa Anssi Löfmanin ja Julius Vähätalon maalintekoyritykset.

SaiPa pystyi ajoittain luomaan hyvin painetta mikkeliläispäätyyn, mutta Jukureiden puolustus kesti paineen, ja hyvät tekopaikat jäivät vähiin pelin ajautuessa kulmiin. Ottelun ensimmäinen ja kolmas erä menivät niukasti Jukureille, toinen erä oli enemmän SaiPan erä.

SaiPan hyökkäyksessä ketju Matias Mäntykivi-Santeri Virtanen-Joni Nikko oli joukkueen pirtein osa Liigan kenraalissa.

SaiPa aloittaa Liigan perjantaina 2.10. Tampereella Ilveksen vieraana, ja kotiottelun vuoro on heti lauantaina 3.10., kun Porin Ässät saapuu Lappeenrantaan. Ottelu Kisapuistossa alkaa klo 17.00.