Lukko kesti SaiPan hurjan päätöserän kirin | SaiPa

Lukko kesti SaiPan hurjan päätöserän kirin

Rauman Lukko nappasi kauden ensimmäisen voittonsa SaiPasta viemällä sarjapisteet 3-2 lukemin.

SaiPa oli selvästi hallitsevampi osapuoli ottelun alusta lähtien. Ottelusta pelattiin pitkiä pätkiä täysin yhtä maalia, mutta SaiPan tehokkuus maalipaikkojen käytössä ei ollut parhaalla mahdollisella tasolla.

Vanha sananlasku omien maalipaikkojen tuhlaamisesta ja vastustajan vastaiskusta piti hyvin paikkansa. Valentin Claireaux karvasi kiekon SaiPan puolustusaluella ja irtokiekkoon ehti ensimmäisenä Aleksi Saarela, jonka rannelaukaus ohitti Jussi Markkasen, vain 16 sekuntia ennen avauserän päätöstä.

Raumalaista jäävettä kaadettiin heti toisen erän alkuun SaiPalaisten niskaan, kun SaiPalle tuomittiin erän ensi minuutilla kaksi rangaistusta viiden sekunnin sisään. Matti Järvinen ja Ville Koho vuorollaan katselivat jäähyaitiosta, kun Lukko iski kahdesti ylivoimalla Jesse Virtasen ja Sami Lähteenmäen voimin.

SaiPa sai oman tilaisuutensa erän puolessa välissä, kun Steven Seigo taklasi Lukon hyökkäysaluella Elmeri Kaksosta polvella. Irvistäen vaihtoaitioon liukunut Kaksonen poistui hetkeksi pukuhuoneen puolelle, eikä ollut käytettävissä viiden minuutin ylivoimassa. Kaksonen palasi kuitenkin myöhemmin kaukaloon käytyään tarkistuttamassa itsensä.

Ylivoimalla SaiPa sai lukuisia hyviä paikkoja aikaan, mutta kahden ensimmäisen erän aikana peräti 23 kertaa kiekon tielle päässyt maalivahti Stepanek oli Lukon tukena. Stepanek, puolustuksen avustuksella nollasi muun muassa Mikael Kurosen paikan, jossa laitahyökkääjällä oli edessään tyhjä maali, mutta jostain mailaa ja varusteita ilmaantui kiekon tielle.

SaiPa järjesti kuitenkin hurjan kirin päätöserässä. Aleksi Saarelan jäähyn aikana joukkueen kapteeni Ville Koho avasi vierailijoiden maalihanat. Koho sai kahdesti Brock Trotterilta erinomaisen syötön maalinkulmalle ja toinen kerta toden sanoi. Vain 36 sekuntia myöhemmin 11 ottelua ilman tehopisteitä ollut Matti Järvinen karvasi kiekon Lukko-maalin takana ja löysi Elmeri Kaksosen, jonka laukaus ohitti Stepanekin etuyläkulmasta.

Useita paikkoja erän lopulla saanut SaiPa otti vajaat kaksi minuuttia ennen päätössummeria aikalisän Lukon pitkän kiekon jälkeen ja veti maalivahti Markkasen maalinsuulta. Reilun minuutin kestänyt hurja pyöritys Lukon päädyssä ei kuitenkaan tuottanut tulosta, sillä kiekon tielle urheasti heittäytyneet Lukko-pelaajat ja Stepanek viimeisenä esteenä estivät SaiPan maaliyritykset.

SaiPa jatkaa länsirannikon kiertuettaan huomenna, kun se kohtaa Porissa Ässät.