Runkosarjan viimeinen kierros pelataan tiistaina – SaiPan kausi päättyy Hämeenlinnassa | SaiPa

Runkosarjan viimeinen kierros pelataan tiistaina – SaiPan kausi päättyy Hämeenlinnassa

Kausi 2020-2021 saa SaiPan osalta päätöksen tiistaina, kun keltamustat matkustavat vierasotteluun Hämeenlinnaan HPK:n vieraaksi.


SaiPa lähtee kauden viimeiseen otteluun sarjataulukon sijalta viisitoista. SaiPa on pelannut 52 ottelua ja kerännyt niistä 49 pistettä, pistekeskiarvon ollessa 0.942. SaiPan edelle ovat JYP ja Jukurit pistekeskiarvoilla 0,948 ja 0,946. Ottamalla voiton HPK:sta Jukureiden ja JYP:n menettäessä samaan aikaan pisteitä on SaiPalla vielä mahdollisuus parantaa sijoitustaan ja nousta pois viimeiseltä sijalta.

SaiPa kärsi edellisessä ottelussaan lauantaina 7-2 tappion KooKoolle Kouvolassa. Kolme edellistä otteliua ovat päättyneet tappioon ja edellinen voitto on 3.4. pelatusta vierasottelusta, kun joukkue kaatoi Ässät Porissa maalein 3-4.

SaiPan sisäisen pistepörssin voitto tällä kaudella menee ylivoimaisesti Tomas Zaborskylle. Koko kauden kultaista kypärää kantanut Zaborsky on ennen tiistain HPK ottelua kerännyt tehopisteet 15+24=39. Zaborsky on koko Liigan pistepörssissä sijalla 19.

Zaborskyn jälkeen SaiPan tehokkaimmat pelaajat ovat olleet Jarno Koskiranta (6+14), Veikko Loimaranta (5+14), Joni Nikko (8+7) ja Elmeri Kaksonen (9+5). Kokoonpanoon edelleen kuuluvista tehokkain puolustaja on ollut Simo-Pekka Riikola (4+4).

Tiistain kotijoukkue HPK on sarjataulukossa sijalla yksitoista, se on pelannut 56 ottelua ja kerännyt 72 pistettä. Joukkueen pistekeskiarvo on 1,286. HPK:n sijoitus ei enää voi parantua, sillä se ei kolmen pisteen voitollakaan pysty enää tavoittamaan kymmenentenä olevaa Vaasan Sportia.

HPK:lla on ennen SaiPan kohtaamista ollut viikon tauko. Se pelasi viimeksi tiistaina ja hävisi kotonaan niukasti Tapparalle maalein 1-2. Viidestä edellisestä ottelustaan hämeenlinnalaiset ovat voittaneet kolme.

HPK:n kultaista kypärää kantaa koko Liigan pistepörssiä johtava Petri Kontiola tehopistein 13+38=51. Hänen jälkeensä joukkueen sisäisessä pistepörssissä tulevat Valtteri Puustinen (21+18), puolustaja Elmeri Eronen (9+30), Juuso Ikonen (13+24) ja Jere Innala (19+17).

SaiPa ja HPK ovat tällä kaudella kohdanneet kolme kertaa. Ensimmäisen kerran joukkueet olivat vastakkain 31.10. Lappeenrannassa ottelun päättyessä lukemin 4-3 SaiPan voittoon. Hämeenlinnassa 28.12. SaiPa oli jälleen parempi ja otti voiton maalein 1-4. Kolmannen ottelun 20.2. Lappeenrannassa vei nimiinsä HPK maalein 1-2.

# Joukkue O V T H TM PM LP P P/O
1. Lukko 60 38 7 15 204 114 6 127 2,12
2. HIFK 50 26 11 13 153 113 7 96 1,92
3. TPS 59 27 18 14 165 140 7 106 1,80
4. Tappara 59 26 13 20 171 151 8 99 1,68
5. KalPa 58 25 15 18 152 125 7 97 1,67
6. Pelicans 58 25 12 21 169 147 10 97 1,67
7. Kärpät 58 25 12 21 143 134 10 97 1,67
8. Ilves 53 25 10 18 161 142 3 88 1,66
9. KooKoo 55 25 11 19 165 125 5 91 1,65
10. Sport 54 19 12 23 123 140 6 75 1,39
11. HPK 57 16 19 22 143 172 6 73 1,28
12. Ässät 58 15 15 28 150 193 6 66 1,14
13. SaiPa 53 13 9 31 95 147 3 51 0,96
14. Jukurit 57 13 10 34 120 199 5 54 0,95
15. JYP 59 13 12 34 139 211 4 55 0,93