Kausi on päättynyt, meillä on jo teitä ikävä | SaiPa

Kausi on päättynyt, meillä on jo teitä ikävä

Erittäin erikoinen kausi 2020-2021 on SaiPan osalta päättynyt. On aika kiittää ja kääntää katseet jälleen tulevaan.


Mennyt vuosi on koskettanut meistä jokaista, ja kaikkien on pitänyt sopeutua uusiin tilanteisiin. SaiPan osalta vuosi on ollut todella vaikea niin taloudellisesti kuin pelillisestikin. Kauden päätteeksi meillä jää luu käteen, kun emme pystyneet taistelemaan Playoffs-paikasta. 13. sija Liigasta on se mitä ansaitsimme. Haluamme pyytää anteeksi kannattajiltamme sitä että emme pystyneet parempaan.


Olemme pelanneet jo marraskuusta asti tyhjille katsomoille ja se on vienyt normaalin kauden liikevaihdostamme yli 40 %. Säästötoimemme niin palkkojen kuin muiden kulujen suhteen mahdollistavat sen, että tärkein tavoite täyttyy. SaiPa selviää tästä kaudesta ja pystyy valmistautumaan tulevaan kauteen kilpailukykyisellä budjetilla. Suuri kiitos kuuluu yhteistyökumppaneillemme, kausikorttilaisille ja muille kannattajille.


SaiPan joukkue kokee kevään aikana suuria muutoksia. Moni pitkäänkin SaiPassa pelannut pelaaja pelasi tänään toistaiseksi viimeisen ottelunsa ylpeästi keltamustana. Joukkue siirtyy myös uuden päävalmentajan alaisuuteen. Tiedotamme ensikauden joukkueen muutoksista heti, kunhan Liiga-kausi on kokonaisuudessaan päättynyt toukokuun puolivälissä.

Meillä on suuri ikävä teitä. Keltamusta yhteisö voittaa ja kaatuu yhdessä.

Aurinko nousee idästä.